Siirry pääsisältöön

Endometrioosin uudet kuviot

Tänään kävin polilla kontrollissa. Olin etukäteen ajatellut, että joudun puhumaan itseni laparoskopiaan. Edellisellä kerralla lääkäri nimittäin oli aika varovainen leikkauksen suhteen ja oli sitä mieltä, että lääkkeitä kannattaa kokeilla ensin. Olin siis ajatellut, että tämä kerta menee samaan tapaan, mutta eipä mennytkään. Lääkäri kyseli ja kuunteli viimeiset kipukuulumiseni. Ultrassa löytyi kaksi uutta kystaa. Lisäksi vanha kysta oli kasvanut neljäsenttiseksi.

Lääkäri otti leikkauksen puheeksi ja sanoi, että olisi syytä pohtia radikaalileikkausta yhtenä vaihtoehtona. Siirryin jonottamaan leikkaavalle lääkärille leikkauksen suunnitteluun. Odotusajaksi otetaan kokeiluun Primolut, joka on taas uusi keltarauhashormoni. Lisäksi sain kokeiluun uusia särkylääkkeitä, joiden nimeä en nyt millään muista.

Vaikka olin ajatellut itsekin leikkausta, en osannut odottaa, että kohdallani radikaalileikkaus olisi mahdollinen. Jotenkin se järkytti aika lailla. Pelottavan suuri operaatio saattaa siis olla tulossa.

Sain mukaani myös virstanäytepurkin. Näytteestä tutkitaan punasoluja. Jos niitä on virtsan seassa, endometrioosi on kasvanut virstarakkoon.

Olen taas tänään vuodattanut kyyneleitä tämän sairauteni vuoksi. Olen siihen niin väsynyt. Olen väsynyt jatkuviin kipuihin, mutta myös siihen, että tauti tarjoaa aina vain huonoja uutisia.

Kommentit

Peikkomagneetti sanoi…
Eikä niihin huonoihin uutisiin ole koskaan valmis, vaikka kuinka yrittäisi. Olen kamalan pahoillani :(
Anonyymi sanoi…
Voi :( voimia tulosten ja lääkäriajan odotteluun!
Anonyymi sanoi…
Kurjia uutisia sairaudesta. Sellaisen toivonpilkahduksen haluaisin kuitenkin tarjota, että itselläni endometrioosi oli luultavasti lapsettomuuden syy, vaikkei mitään varmaa koskaan pystytty sanomaankaan. Kuukautiskivut olivat varsinkin lapsettomuushoitojen aikana välillä todella kovia, aivan työkykyisen rajamailla olin ensimmäisinä vuotopäivinä, vaikken saikulla usein ollutkaan. Sitten saimme adoption kautta lapsen, vielä toisen ja lopulta kolmannenkin. Perhe-elämän tiimellyksessä endo tuntuu hellittäneen. Eihän ne kiinnikkeet ja muhkurat sisuksista sinänsä ole mihinkään menneet, mutta kuukautiskipujen osalta pärjään jälleen hyvin buranalla ja panadolilla ja kun jokakuukautista pettymyksentunnetta ei ole, koko juttu on paljon helpompi sietää. Hormoneja tai leikkauksia ei sitten lopulta tarvittukaan ja kohta alkaa olla sen verran ikää, että asia lienee pian pois päiväjärjestyksestä. Toivoa on!
Nellie Garota sanoi…
Äh! Voi ei... :( Toivon kovasti jaksamista kipuihin ja leikkauksen odottamiseen. Odottaminen on kurjinta mutta kyllä kaikki vielä hyväksi kääntyy.
Illusia sanoi…
Kiitos myötäelämisestä! Nämä ovat tärkeitä kommentteja.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emme me lukkiutuneetkaan kotiin

Adoptioon valmistautuessamme kävimme kursseilla ja neuvonnassa. Niistä jäi monia asioita mieleen. Yksi niistä asioista on se, että kiintymyssuhteen kehittymisen vuoksi olisi hyvä rauhoittaa aluksi elämä oman perheen keskeiseksi. Lapsen on hyvä oppia ensin tuntemaan omat vanhemmat ja vasta sitten alkaa tutustua muuhun maailmaan.
Me emme ole totelleet.
Jo hakumatkalla kyläilimme tuttavaperheessä ja kotiin päästyämme olemme tavanneet monia ihmisiä. Tietysti monet haluavat nähdä meidät. Ja me haluamme nähdä ystäviämme ja perhettämme! Tietenkin haluamme. Meillä oli heitä aivan älytön ikävä silloin, kun vietimme melkein neljä viikkoa hotellin muurien sisäpuolella tutustumassa toisiimme.
Meidän elämämme on sellaista. Me tapaamme ihmisiä, koska ihmiset ovat meille tärkeitä. Vietämme me tietysti paljon aikaa keskenämmekin. Halaamme, sylittelemme ja leikimme. Kerromme, että rakastamme. Meidän ihana perheemme!

Olen yksinäinen

Kirjoitan nyt tekstin, jonka kirjoittamista olen suunnitellut jo useamman vuoden. Asia painaa minua jatkuvasti eikä se tunnu katoavan, vaikka olen yrittänyt ja toivonut pitkään. Tästä tulee vuodatus, joka sisältää aikamoisen määrän itsesääliä. Jostain syystä juuri tämän kirjoittaminen pelottaa minua. On vaikeaa olla avoin muustakin kuin lapsettomuuteen liittyvästä.
Olen yksinäinen. 
Yksinäisyys istahti minuun jo lapsuudessa. Olen kotoisin hyvin pieneltä paikkakunnalta ja kävin ala-asteeni 16 oppilaan koulussa. Minulla oli kaksi luokkakaveria. Meidän perheemme muutti kylään ulkopuolelta. Tiesin aina olevani vääränlainen. En kenenkään sukulainen, väärästä perheestä.
Opiskeluaikoina minulla oli useampikin todella läheinen ystävä. Jokaisen kanssa olin hyvin läheinen. Se oli paita ja peppu -ystävyyttä aina siihen saakka, kunnes ystävä hylkäsi minut paremman tieltä. Lopulta muutuin todella varovaiseksi. En uskalla kiintyä liikaa, koska en halua tulla enää hylätyksi.
Minulla on ja on ollut lähei…

Onnen keskelle tuli myös suru

Siitä on nyt tarkalleen viikko. Hain koiran veljeni luota kotiin. Kävin sen kanssa viimeisellä lenkillä. Rapsuttelin sitä takapihalla ja syötin viimeisiä herkkuja. Nostin sen viimeisen kerran autoon, ja mieheni ajoi sen kanssa eläinlääkäriin.

Koiran kuolema sattuu kovasti. Tuntuu syylliseltä. Aina välillä havahdun ajattelemaan, ettei kukaan pidä huolta siitä. Se on nyt aivan yksin. Me hylkäsimme sen.

Olen onnellinen. Sain ihanan koiran, joka kulki mukana niin monessa. Kahdentoista vuoden ajan minä pidin huolta siitä ja se piti huolta minusta. Se vei minut ulos silloinkin, kun olisin mieluummin jäänyt ikuisiksi ajoiksi itkemään sänkyyn. Se juoksi minun kanssani silloin, kun oli pakko juosta kovaa, että saisi ahdistuksen salpaamat keuhkot taas toimimaan.

Minulla on aivan älytön ikävä. En saa enää koskaan silittää sen mustaa pehmeää karvaa. Se ei enää koskaan nuku jaloissani. Se ei enää saa hepuleita pelkästä elämän ilosta. Se ei enää ulvo, kun paloauto ajaa ohi. Sen tyhjä panta makaa kä…