Siirry pääsisältöön

Liebster award

Sain haasteen Suunnittelemattomuuksissaankin-blogin Spukalta. Kiitos siitä! Pointtina on siis haastaa bloggaajia vastaamaan kysymyksiin ja jatkamaan haastetta edelleen. 

Tässä kysymyksiä ja vastauksia:

1. Tärkein asia minkä olet oppinut blogitaipaleesi aikana?
Olen oppinut, että kirjoittaminen on minulle todella hyvä tapa ajatella. Olen myös oppinut, että rehellinen tunteiden jakaminen tekee hyvää sekä kirjoittajalle että lukijalle. 

2. Mikä vuodenaika kuvaa sinua parhaiten?
Olen syksyihminen. Syksyllä alkaa aina uusi aika ja syksyssä on paljon energiaa. 

3. Mikä on unelma-ammattisi ja miksi?
Aikaisemmin halusin toimia kirjojen kustannusalalla, koska lukeminen on ollut minulle aina tärkeää. Nykyinen ammattini opettajana ei ollut minulle unelma etukäteen, mutta juuri nyt se on aivan parasta. Tulevaisuudessa haluaisin tehdä oppimateriaalia. Se kiinnostaa minua, koska sillä tavalla pystyisin kokoamaan yhteen vanhan unelma-ammattini ja nykyisen ammattini. Olen äärettömän kiinnostunut opettamastani aineesta ja haluan kehittää opetusta edelleen.

4. Tunnetko olevasi erityisherkkä?
En.

5. Linja-auto vai juna, miksi?
Aina juna. Minulle tulee todella herkästi matkapahoinvointia. Toisaalta juna ei vie kaikkialle.

6. Oletko ulkoilmaihminen?
No joo. Minulla on koira, jonka kanssa ulkoilen paljon.

7. Mikä sai sinut aloittamaan bloggaamisen?
Minun täytyi saada ajatukseni järjestykseen. En pysty kirjoittamaan päiväkirjaa, koska kaipaan sitä, että teksti tulee luetuksi. Siis että tekstin täytyy olla luettava kokonaisuus. Päiväkirjaa ei kukaan lukisi, joten kirjoittaminen tuntuisi turhalta. Olin pitänyt aikaisemmin hääblogia. Sen vuoksi bloggaaminen tuntui luonnolliselta vaihtoehdolta.

8. Ärsyttääkö sinua kirjoitusvirheet?
Riippuu paikasta. Virallisessa tekstissä tai esimerkiksi mediassa ärsyttää todella paljon. Minua ärsyttää huolimaton hällä väliä -asenne kieleen. Minua ärsyttää myös se, että kielellä helposti etäännytetään. Tämä näkyy etenkin virkakielessä, jossa ns. kirjoitusvirheet aiheuttavat tahallaan vaikeutta ymmärtämisessä. Usein tulee sellainen keisarin uudet vaatteet -olo, jossa kaikki esittävät ymmärtävänsä tekstiä, jota kukaan ei pysty ymmärtämään.

Arkikielessä en ärsyynny kirjoitusvirheistä kamalan paljon. Toki edelleen täysi välinpitämättömyys ärsyttää, mutta viilaukset eivät ole niin oleellisia.

Kirjoitusvirheitä on kovin erilaisia. On yksinkertaisia juttuja, kuten isot alkukirjaimet ja lopetusmerkit. Sitten on monimutkaisempia, mutta edelleen tärkeitä, kuten yhdyssanat tai pilkutus. On myös niitä, joilla ei kamalasti ole merkitystä, kuten vaikka se, kirjoitetaanko shampoo vai sampoo. Jälkimmäisissä teen itsekin usein tahallani "virheitä".

Olipas pitkä vastaus. Tämän perusteella voi varmaankin arvailla, mitä ainetta opetan!

9. Jääkiekko vai jalkapallo?
Ei kumpikaan. Vihaan penkkiurheilua. 

10. Mitä sinulle tulee mieleen sanasta sade?
Juuri nyt näin syksyllä tulee mieleen pimeys ja kylmyys.

11. Oletko onnellinen?
Todella onnellinen tätä nykyä. Elämä on asettunut ja lapsen odottaminen on ihanaa. Kaiken jälkeen osaan arvostaa sitä oloa, kun voi hengittää vaivatta.

On minun vuoroni esittää kysymyksiä:
1. Millaisia kokemuksia sinulla on vertaistuesta? Mitä olet siitä saanut? Onko siitä ollut jotain haittaa?
2. Mikä on suurin oivallus, jonka olet saanut lapsettomuustaipaleen aikana?
3. Onko lapsettomuus aiheuttanut sinussa yksinäisyyden kokemusta? Millä tavalla olet pystynyt korjaamaan yksinäisyyttäsi?
4. Onko lapsettomuus aihettanut sinussa yhteenkuuluvuuden kokemusta? Millaisissa tilanteissa olet kokenut yhteenkuuluvuutta?
5. Kuinka paljon pohdit lukijoita kirjoittaessasi blogia? Vaikuttaako lukijoiden pohtiminen valintoihisi kirjoittaessasi?
6. Millaiseen yhteen sanaan voisit kiteyttää sen, miksi kirjoitat blogia lapsettomuudesta?
7. Mikä on paras lapsettomuutta koskettava teksti, jonka olet ikinä lukenut?
8. Millaisia vaikutuksia lapsettomuudella on ollut ystävyyssuhteisiisi?
9. Oletko etsinyt jaksamiseen apua ulkopuolisilta? Millaista apua olet löytänyt ja saanut?
10. Mikä on lapsettomuudessa pahinta?
11. Mikä on lapsettomuudessa parasta?

Tämä haaste on jo kulkenut pitkin lapsettomuusblogeja ja moni saa varmaan haasteen jo vaikka kuinka monennetta kertaa, mulla väliäkö hällä. Haastan seuraavat:
Pihlajapuun katveessa ja Rowan
Kauan kaivattu ja Ainu
Ei tän pitäny olla näin vaikeeta ja Helmi
Mamma eller inte? ja Mamma-aspirant
Sateenkaaren värinen unelma
Ei lapsia tehdä... niitä saadaan ja Feeniks
Toiveena vauva
Vieraile meilläkin, haikara ja Ikuisesti kahdestaan
Vastatuulessa ja Vastatuuli
Kiertoteitä
Haikaranpesää etsimässä ja Etsijä

Tässä vielä ohjeet:
1. Kiitä tunnustuksen antanutta bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa. 
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen. 
3. Nimeä ja linkitä 11 Liebster Award -tunnustuksen saavaa blogia, joilla on alle 200 lukijaa. 
4. Keksi 11 uutta kysymystä valitsemillesi blogeille.

Kommentit

Ainu sanoi…
Kiitos tästä Illusia, sain myös vihdoin vastattua.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emme me lukkiutuneetkaan kotiin

Adoptioon valmistautuessamme kävimme kursseilla ja neuvonnassa. Niistä jäi monia asioita mieleen. Yksi niistä asioista on se, että kiintymyssuhteen kehittymisen vuoksi olisi hyvä rauhoittaa aluksi elämä oman perheen keskeiseksi. Lapsen on hyvä oppia ensin tuntemaan omat vanhemmat ja vasta sitten alkaa tutustua muuhun maailmaan.
Me emme ole totelleet.
Jo hakumatkalla kyläilimme tuttavaperheessä ja kotiin päästyämme olemme tavanneet monia ihmisiä. Tietysti monet haluavat nähdä meidät. Ja me haluamme nähdä ystäviämme ja perhettämme! Tietenkin haluamme. Meillä oli heitä aivan älytön ikävä silloin, kun vietimme melkein neljä viikkoa hotellin muurien sisäpuolella tutustumassa toisiimme.
Meidän elämämme on sellaista. Me tapaamme ihmisiä, koska ihmiset ovat meille tärkeitä. Vietämme me tietysti paljon aikaa keskenämmekin. Halaamme, sylittelemme ja leikimme. Kerromme, että rakastamme. Meidän ihana perheemme!

Olen yksinäinen

Kirjoitan nyt tekstin, jonka kirjoittamista olen suunnitellut jo useamman vuoden. Asia painaa minua jatkuvasti eikä se tunnu katoavan, vaikka olen yrittänyt ja toivonut pitkään. Tästä tulee vuodatus, joka sisältää aikamoisen määrän itsesääliä. Jostain syystä juuri tämän kirjoittaminen pelottaa minua. On vaikeaa olla avoin muustakin kuin lapsettomuuteen liittyvästä.
Olen yksinäinen. 
Yksinäisyys istahti minuun jo lapsuudessa. Olen kotoisin hyvin pieneltä paikkakunnalta ja kävin ala-asteeni 16 oppilaan koulussa. Minulla oli kaksi luokkakaveria. Meidän perheemme muutti kylään ulkopuolelta. Tiesin aina olevani vääränlainen. En kenenkään sukulainen, väärästä perheestä.
Opiskeluaikoina minulla oli useampikin todella läheinen ystävä. Jokaisen kanssa olin hyvin läheinen. Se oli paita ja peppu -ystävyyttä aina siihen saakka, kunnes ystävä hylkäsi minut paremman tieltä. Lopulta muutuin todella varovaiseksi. En uskalla kiintyä liikaa, koska en halua tulla enää hylätyksi.
Minulla on ja on ollut lähei…

Onnen keskelle tuli myös suru

Siitä on nyt tarkalleen viikko. Hain koiran veljeni luota kotiin. Kävin sen kanssa viimeisellä lenkillä. Rapsuttelin sitä takapihalla ja syötin viimeisiä herkkuja. Nostin sen viimeisen kerran autoon, ja mieheni ajoi sen kanssa eläinlääkäriin.

Koiran kuolema sattuu kovasti. Tuntuu syylliseltä. Aina välillä havahdun ajattelemaan, ettei kukaan pidä huolta siitä. Se on nyt aivan yksin. Me hylkäsimme sen.

Olen onnellinen. Sain ihanan koiran, joka kulki mukana niin monessa. Kahdentoista vuoden ajan minä pidin huolta siitä ja se piti huolta minusta. Se vei minut ulos silloinkin, kun olisin mieluummin jäänyt ikuisiksi ajoiksi itkemään sänkyyn. Se juoksi minun kanssani silloin, kun oli pakko juosta kovaa, että saisi ahdistuksen salpaamat keuhkot taas toimimaan.

Minulla on aivan älytön ikävä. En saa enää koskaan silittää sen mustaa pehmeää karvaa. Se ei enää koskaan nuku jaloissani. Se ei enää saa hepuleita pelkästä elämän ilosta. Se ei enää ulvo, kun paloauto ajaa ohi. Sen tyhjä panta makaa kä…