Siirry pääsisältöön

Liebster award

Sain haasteen Suunnittelemattomuuksissaankin-blogin Spukalta. Kiitos siitä! Pointtina on siis haastaa bloggaajia vastaamaan kysymyksiin ja jatkamaan haastetta edelleen. 

Tässä kysymyksiä ja vastauksia:

1. Tärkein asia minkä olet oppinut blogitaipaleesi aikana?
Olen oppinut, että kirjoittaminen on minulle todella hyvä tapa ajatella. Olen myös oppinut, että rehellinen tunteiden jakaminen tekee hyvää sekä kirjoittajalle että lukijalle. 

2. Mikä vuodenaika kuvaa sinua parhaiten?
Olen syksyihminen. Syksyllä alkaa aina uusi aika ja syksyssä on paljon energiaa. 

3. Mikä on unelma-ammattisi ja miksi?
Aikaisemmin halusin toimia kirjojen kustannusalalla, koska lukeminen on ollut minulle aina tärkeää. Nykyinen ammattini opettajana ei ollut minulle unelma etukäteen, mutta juuri nyt se on aivan parasta. Tulevaisuudessa haluaisin tehdä oppimateriaalia. Se kiinnostaa minua, koska sillä tavalla pystyisin kokoamaan yhteen vanhan unelma-ammattini ja nykyisen ammattini. Olen äärettömän kiinnostunut opettamastani aineesta ja haluan kehittää opetusta edelleen.

4. Tunnetko olevasi erityisherkkä?
En.

5. Linja-auto vai juna, miksi?
Aina juna. Minulle tulee todella herkästi matkapahoinvointia. Toisaalta juna ei vie kaikkialle.

6. Oletko ulkoilmaihminen?
No joo. Minulla on koira, jonka kanssa ulkoilen paljon.

7. Mikä sai sinut aloittamaan bloggaamisen?
Minun täytyi saada ajatukseni järjestykseen. En pysty kirjoittamaan päiväkirjaa, koska kaipaan sitä, että teksti tulee luetuksi. Siis että tekstin täytyy olla luettava kokonaisuus. Päiväkirjaa ei kukaan lukisi, joten kirjoittaminen tuntuisi turhalta. Olin pitänyt aikaisemmin hääblogia. Sen vuoksi bloggaaminen tuntui luonnolliselta vaihtoehdolta.

8. Ärsyttääkö sinua kirjoitusvirheet?
Riippuu paikasta. Virallisessa tekstissä tai esimerkiksi mediassa ärsyttää todella paljon. Minua ärsyttää huolimaton hällä väliä -asenne kieleen. Minua ärsyttää myös se, että kielellä helposti etäännytetään. Tämä näkyy etenkin virkakielessä, jossa ns. kirjoitusvirheet aiheuttavat tahallaan vaikeutta ymmärtämisessä. Usein tulee sellainen keisarin uudet vaatteet -olo, jossa kaikki esittävät ymmärtävänsä tekstiä, jota kukaan ei pysty ymmärtämään.

Arkikielessä en ärsyynny kirjoitusvirheistä kamalan paljon. Toki edelleen täysi välinpitämättömyys ärsyttää, mutta viilaukset eivät ole niin oleellisia.

Kirjoitusvirheitä on kovin erilaisia. On yksinkertaisia juttuja, kuten isot alkukirjaimet ja lopetusmerkit. Sitten on monimutkaisempia, mutta edelleen tärkeitä, kuten yhdyssanat tai pilkutus. On myös niitä, joilla ei kamalasti ole merkitystä, kuten vaikka se, kirjoitetaanko shampoo vai sampoo. Jälkimmäisissä teen itsekin usein tahallani "virheitä".

Olipas pitkä vastaus. Tämän perusteella voi varmaankin arvailla, mitä ainetta opetan!

9. Jääkiekko vai jalkapallo?
Ei kumpikaan. Vihaan penkkiurheilua. 

10. Mitä sinulle tulee mieleen sanasta sade?
Juuri nyt näin syksyllä tulee mieleen pimeys ja kylmyys.

11. Oletko onnellinen?
Todella onnellinen tätä nykyä. Elämä on asettunut ja lapsen odottaminen on ihanaa. Kaiken jälkeen osaan arvostaa sitä oloa, kun voi hengittää vaivatta.

On minun vuoroni esittää kysymyksiä:
1. Millaisia kokemuksia sinulla on vertaistuesta? Mitä olet siitä saanut? Onko siitä ollut jotain haittaa?
2. Mikä on suurin oivallus, jonka olet saanut lapsettomuustaipaleen aikana?
3. Onko lapsettomuus aiheuttanut sinussa yksinäisyyden kokemusta? Millä tavalla olet pystynyt korjaamaan yksinäisyyttäsi?
4. Onko lapsettomuus aihettanut sinussa yhteenkuuluvuuden kokemusta? Millaisissa tilanteissa olet kokenut yhteenkuuluvuutta?
5. Kuinka paljon pohdit lukijoita kirjoittaessasi blogia? Vaikuttaako lukijoiden pohtiminen valintoihisi kirjoittaessasi?
6. Millaiseen yhteen sanaan voisit kiteyttää sen, miksi kirjoitat blogia lapsettomuudesta?
7. Mikä on paras lapsettomuutta koskettava teksti, jonka olet ikinä lukenut?
8. Millaisia vaikutuksia lapsettomuudella on ollut ystävyyssuhteisiisi?
9. Oletko etsinyt jaksamiseen apua ulkopuolisilta? Millaista apua olet löytänyt ja saanut?
10. Mikä on lapsettomuudessa pahinta?
11. Mikä on lapsettomuudessa parasta?

Tämä haaste on jo kulkenut pitkin lapsettomuusblogeja ja moni saa varmaan haasteen jo vaikka kuinka monennetta kertaa, mulla väliäkö hällä. Haastan seuraavat:
Pihlajapuun katveessa ja Rowan
Kauan kaivattu ja Ainu
Ei tän pitäny olla näin vaikeeta ja Helmi
Mamma eller inte? ja Mamma-aspirant
Sateenkaaren värinen unelma
Ei lapsia tehdä... niitä saadaan ja Feeniks
Toiveena vauva
Vieraile meilläkin, haikara ja Ikuisesti kahdestaan
Vastatuulessa ja Vastatuuli
Kiertoteitä
Haikaranpesää etsimässä ja Etsijä

Tässä vielä ohjeet:
1. Kiitä tunnustuksen antanutta bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa. 
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen. 
3. Nimeä ja linkitä 11 Liebster Award -tunnustuksen saavaa blogia, joilla on alle 200 lukijaa. 
4. Keksi 11 uutta kysymystä valitsemillesi blogeille.

Kommentit

Ainu sanoi…
Kiitos tästä Illusia, sain myös vihdoin vastattua.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Olen yksinäinen

Kirjoitan nyt tekstin, jonka kirjoittamista olen suunnitellut jo useamman vuoden. Asia painaa minua jatkuvasti eikä se tunnu katoavan, vaikka olen yrittänyt ja toivonut pitkään. Tästä tulee vuodatus, joka sisältää aikamoisen määrän itsesääliä. Jostain syystä juuri tämän kirjoittaminen pelottaa minua. On vaikeaa olla avoin muustakin kuin lapsettomuuteen liittyvästä.
Olen yksinäinen. 
Yksinäisyys istahti minuun jo lapsuudessa. Olen kotoisin hyvin pieneltä paikkakunnalta ja kävin ala-asteeni 16 oppilaan koulussa. Minulla oli kaksi luokkakaveria. Meidän perheemme muutti kylään ulkopuolelta. Tiesin aina olevani vääränlainen. En kenenkään sukulainen, väärästä perheestä.
Opiskeluaikoina minulla oli useampikin todella läheinen ystävä. Jokaisen kanssa olin hyvin läheinen. Se oli paita ja peppu -ystävyyttä aina siihen saakka, kunnes ystävä hylkäsi minut paremman tieltä. Lopulta muutuin todella varovaiseksi. En uskalla kiintyä liikaa, koska en halua tulla enää hylätyksi.
Minulla on ja on ollut lähei…

"Naakat lentää yhdessä"

Minun on pitänyt kirjoittaa moneen otteeseen lapsen kielen kehittymisestä. Se on niin kiinnostavaa! Kiinnostavaa sekä yksityisesti että ammatillisesti.

Olen aloittanutkin sen postauksen kirjoittamista, mutta en ole ehtinyt sitä tehdä. En vielä hautaa ajatusta, mutta totean tässä vaiheessa sen, että kieli on kehittynyt käsittämättömän huimaa vauhtia.

Tänään hän kertoi minulle bussimatkalla esimerkiksi nämä asiat:
"Aurinko laskee alas. On menny jo. Hämärää. Pimeää. Valo päällä. Yö."
"Naakat lentää yhdessä. Lentää taivaalla. Sininen taivas."
"Junaa ei tankata. Sähkö tulee ylhäältä. Sähköjohto ylhäällä."
"Isi-ukkeli on jo kotona. Isi bussilla kotiin. Isi odottaa. Kissat odottaa."

Hän siis puhuu jo suomea. Voi kun itsekin oppisi kieliä tuota tahtia!

Vertaiset vertaansa vailla

Olen todella tyytyväinen siihen, että asuinpaikaksemme on valikoitunut yksi Suomen suurimmista kaupungeista. Täältä löytyy nimittäin kaikkea, mitä tarvitsen. Myös paljon muita adoptioperheitä.
Tapaamme muita adoptioperheitä virallisissa tapaamisissa kaksi kertaa kuukaudessa. On isompi adoptiokerho, joka kokoontuu viikonloppuna ja pienempi, joka kokoontuu arkisena aamupäivänä.
Eniten kadun odotuksessani sitä, että en ikinä etsiytynyt näihin kerhoihin. Odottaminen tuntui niin epävarmalta ja tuskastuttavalta, että pelkäsin tavata perheitä. Pelkäsin, että ikävä kasvaisi liian kovaksi ja että lasten ja vanhempien näkeminen riipaisisi yhtä syvältä kuin kriisin pahimpana aikana. 
Olisi kannattanut päästä pelosta yli. Olisin nähnyt, kuinka tavallista ja luonnollista elämä adoptiolapsen kanssa on. Kuinka tuoreetkin perheet voivat poistua kotoaan ja osallistua kerhoon. Kuinka erityistarpeet, kiintymyssuhteet ja muut ongelmat eivät olekaan olemista määrittävä tekijä. Kuinka iloista ja riehakasta…