Siirry pääsisältöön

Tammikuussa leikataan

Tänään oli leikkauksen suunnittelupäivä. Minut leikataan tammikuussa ja tarkka aika selviää vähän myöhemmin.

Tapaamisessa oli paikalla leikkaava lääkäri, kandi sekä aivan uskomattoman ihana hoitaja, joka piti minusta koko ajan aivan mahtavasti huolta. Tapaamisesta jäi todella mukava mieli. Minun mielipidettäni pidettiin arvossa ja sain itse olla mukana päätöksenteossa.

Mitä sitten päätettiin? Tammikuussa minulta poistetaan ainakin kohtu ja toinen munasarjoista tähystysleikkauksessa. Toisen munasarjan kohtalo jää ratkaistavaksi leikkauksessa. Riippuu paljon löydöksistä, jätetäänkö munasarja paikalle. Jos se jätetään, selvitään kehon omalla hormonituotannolla, mutta otetaan riski siitä, että endometrioosi pääsee vielä kasvamaan. Jos munasarja joudutaan poistamaan, edessä ovat vaihdevuodet ja hormonikorvaushoito.

Olisin voinut tehdä päätöksen tästä jo heti nyt, mutta päätös oli sen verran vaikea, että se on varmasti helpompi tehdä siinä vaiheessa, kun nähdään, kuinka paljon ja millaista kasvusto on. Endometrioomaa saattaa olla myös virtsarakon seinämissä ja voi olla, että myös virtsarakkoa leikataan. Saattaa siis olla, että virtsarakkoon joudutaan tekemään reikä. Tällaisessa tapauksessa joudun elämään katetrin kanssa pari viikkoa, jotta virtsarakko saadaan kasvamaan umpeen.

Paljon on sulateltavaa, mutta toisaalta odotan jo leikkausta. On hyvät mahdollisuudet päästä sillä endometrioosin aiheuttamista ongelmista eroon. Kyllä tämä tästä.

Kommentit

T sanoi…
Aivan varmasti - kyllä tämä tästä. Se vaan on sanottava, että olet kovin vahva nainen! Äidiltäni poistettiin aikanaan kohtu (jo hänen elämänsä ehtoopuolella) ja tuolloin kipuilin aika kovasti asian kanssa sillä tuohon aikaan pidin miltei varmana, että sama on edessä minulla. On aika iso työ, jonka varmasti tuossa kohtaa joutuu itsensä kanssa tekemään. Toivottavasti kaikki menee oikein hyvin sinulla!
Illusia sanoi…
Kiitos tuhannesti! Olen kyllä vähän yllättynyt siitä, kuinka paljon ajatustyötä tämä vaatii. Aika hurjaa. Aina ei kyllä ole vahva olo.
Anonyymi sanoi…
Olet tosiaan vahva nainen. Mua niin itkettää ihmisten kommentit siitä, että lakkaa yrittämästä niin vauva tulee tms. Typerin oli kälyni (sai lapset helposti ) kommentti, että kun tarpeeksi tahtoo niin saa mitä haluaa. Tämä siis pohjustuksena sille, että suren kaikkien meidän puolesta joilla nämä asiat ei todellakaan ole tahdosta kiinni. Oikein paljon voimia leikkaukseen <3 Katri
Illusia sanoi…
Kiitos Katri!
Aika hyvin kyllä jo tässä tilanteessa saa luun kurkkuun noille kommentoijille. Mulle tulee nykyään paljon sellaisia ainahan on toivoa -kommentteja. Ei ole kyllä kamalasti biologisen lapsen toivoa, kun lisääntymiselimet elävät viimeisiä hetkiään ja toisaalta entarvitsekaan olla, kun oma toivelapsi tulee ihan toista reittiä.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emme me lukkiutuneetkaan kotiin

Adoptioon valmistautuessamme kävimme kursseilla ja neuvonnassa. Niistä jäi monia asioita mieleen. Yksi niistä asioista on se, että kiintymyssuhteen kehittymisen vuoksi olisi hyvä rauhoittaa aluksi elämä oman perheen keskeiseksi. Lapsen on hyvä oppia ensin tuntemaan omat vanhemmat ja vasta sitten alkaa tutustua muuhun maailmaan.
Me emme ole totelleet.
Jo hakumatkalla kyläilimme tuttavaperheessä ja kotiin päästyämme olemme tavanneet monia ihmisiä. Tietysti monet haluavat nähdä meidät. Ja me haluamme nähdä ystäviämme ja perhettämme! Tietenkin haluamme. Meillä oli heitä aivan älytön ikävä silloin, kun vietimme melkein neljä viikkoa hotellin muurien sisäpuolella tutustumassa toisiimme.
Meidän elämämme on sellaista. Me tapaamme ihmisiä, koska ihmiset ovat meille tärkeitä. Vietämme me tietysti paljon aikaa keskenämmekin. Halaamme, sylittelemme ja leikimme. Kerromme, että rakastamme. Meidän ihana perheemme!

Olen yksinäinen

Kirjoitan nyt tekstin, jonka kirjoittamista olen suunnitellut jo useamman vuoden. Asia painaa minua jatkuvasti eikä se tunnu katoavan, vaikka olen yrittänyt ja toivonut pitkään. Tästä tulee vuodatus, joka sisältää aikamoisen määrän itsesääliä. Jostain syystä juuri tämän kirjoittaminen pelottaa minua. On vaikeaa olla avoin muustakin kuin lapsettomuuteen liittyvästä.
Olen yksinäinen. 
Yksinäisyys istahti minuun jo lapsuudessa. Olen kotoisin hyvin pieneltä paikkakunnalta ja kävin ala-asteeni 16 oppilaan koulussa. Minulla oli kaksi luokkakaveria. Meidän perheemme muutti kylään ulkopuolelta. Tiesin aina olevani vääränlainen. En kenenkään sukulainen, väärästä perheestä.
Opiskeluaikoina minulla oli useampikin todella läheinen ystävä. Jokaisen kanssa olin hyvin läheinen. Se oli paita ja peppu -ystävyyttä aina siihen saakka, kunnes ystävä hylkäsi minut paremman tieltä. Lopulta muutuin todella varovaiseksi. En uskalla kiintyä liikaa, koska en halua tulla enää hylätyksi.
Minulla on ja on ollut lähei…

Onnen keskelle tuli myös suru

Siitä on nyt tarkalleen viikko. Hain koiran veljeni luota kotiin. Kävin sen kanssa viimeisellä lenkillä. Rapsuttelin sitä takapihalla ja syötin viimeisiä herkkuja. Nostin sen viimeisen kerran autoon, ja mieheni ajoi sen kanssa eläinlääkäriin.

Koiran kuolema sattuu kovasti. Tuntuu syylliseltä. Aina välillä havahdun ajattelemaan, ettei kukaan pidä huolta siitä. Se on nyt aivan yksin. Me hylkäsimme sen.

Olen onnellinen. Sain ihanan koiran, joka kulki mukana niin monessa. Kahdentoista vuoden ajan minä pidin huolta siitä ja se piti huolta minusta. Se vei minut ulos silloinkin, kun olisin mieluummin jäänyt ikuisiksi ajoiksi itkemään sänkyyn. Se juoksi minun kanssani silloin, kun oli pakko juosta kovaa, että saisi ahdistuksen salpaamat keuhkot taas toimimaan.

Minulla on aivan älytön ikävä. En saa enää koskaan silittää sen mustaa pehmeää karvaa. Se ei enää koskaan nuku jaloissani. Se ei enää saa hepuleita pelkästä elämän ilosta. Se ei enää ulvo, kun paloauto ajaa ohi. Sen tyhjä panta makaa kä…