Siirry pääsisältöön

Vaiennettava sairaus

Kun olen kipeä endometrioosistani, kerron siitä vain läheisille. Heille toisinaan ehkä vähän liikaakin, mutta jotenkin ääneen sanominen auttaa. Tai joskus se auttaa. Joskus se aiheuttaa hankalaa myötätuntoa. Sellaista avutonta, johon joutuu sitten aina toteamaan, että kyllä tämä tästä ja eihän tämä nyt niin paha kuin silloin ennen ja leikkaus sitten hoitaa tämänkin ja ei tarvitse minusta huolehtia.

Niinä kipeinä hetkinä en kestä, kun joku voivottelee julkiseksi sopivaa sairauttaan sosiaalisessa mediassa tai työpaikan kahvihuoneessa. Sopivan sairauden kanssa se on sopivaa. Sitten saa myötätuntoa ja kaikki on taas hyvin.

Eräänä päivänä sairastuin flunssaan ja kirjoitin siitä sosiaaliseen mediaan. Herutin myötätuntoa ystäviltä ja tutuilta. Sain tsemppaavia viestejä ja se oli oikein mukavaa. Flunssa on juuri sellainen julkiseksi sopiva ja vähän ärsyttävä tauti, johon voi toivottaa tsemppiä ja pikaista paranemista.

Endometrioosiin en voi heruttaa myötätuntoa somessa tai taukohuoneessa. En voi kertoa kipupäivistä. Kun joudun leikkaukseen, en voi kertoa siitä somessa. Se ei vain tunnu sopivalta. Nämä suvunjatkamiseen liittyvät elimet ovat nääs tabu. Julkisessa keskustelussa niitä ei ole olemassa. Jokapäiväisessä elämässä niitä ei ole olemassa. Työpaikalla niitä ei ole olemassa. Niiden olemassaolo näkyy vain pieninä viittauksina "niihin päiviin". Ne päivät ovat ainoa haitta, mitä niistä saa ihmiselle tulla. Muista vaietaan ja niin vaikenen minäkin.

Kommentit

Jenna sanoi…
Vaikka suvunjatkamiseen liittyvät elimet ovat tabu, mielestäni niitä pitäisi tuoda enemmän esille. Ihmisten täytyisi ymmärtää, että on olemassa muitakin sairauksia kuin flunssa, joihin on hyvä välillä saada sitä tukea ja myötätuntoa. Ei niiden kipujen kanssa tarvitse yksin kestää, vaikka tilanne helpottaisi leikkauksen myötä <3
Anonyymi sanoi…
Ehkä johtuu siitä että olen terveydenhuoltoalalla mutta meillä ei olisi ihmeellistä jos työkaveri kertoisi sairastavansa endometrioosia. Sen tyyppisistä jutuista jutellaan kahvipöydässä ihan sujuvasti, esim työkaverin kohtutulehduksesta. Itsellä taas pakko-oireinen häiriö ja siitä en kyllä kovin helpolla juttele. Yritän ehkä sanoa että meillä kaikilla on varmasti jotain vaivoja tai sairauksia joista ei halua puhua julkisesti mutta maailma muuttuu kokoajan avoimemmaksi. Kun kerää rohkeutensa ja avautuu ihmisille saa oman kokemukseni mukaan useammin yllättyä positiivisesti. Ja ennenkaikkea tulee hyvä mieli itselle kun on ikäänkuin itse enemmän sinut sairautensa kanssa kun siitä uskaltaa jutella :)
-K
Illusia sanoi…
Kiitos kannustavista kommenteista! Toki kerron asiasta sitten, kun juttelen jonkun kanssa esimerkiksi kahden kesken. Jotenkin en kuitenkaan halua tai osaakaan ottaa vastaan sitä myötätuntoa mitä tällainen hankalampi sairaus aiheuttaa. Se on kyllä vaikeaa, vaikka rohkeus varmasti kannattaisi.
Lelu sanoi…
jaksamisia, ja toivottavasti leikkaus sujuu hyvin. Ja kivut helpottuvat!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Olen yksinäinen

Kirjoitan nyt tekstin, jonka kirjoittamista olen suunnitellut jo useamman vuoden. Asia painaa minua jatkuvasti eikä se tunnu katoavan, vaikka olen yrittänyt ja toivonut pitkään. Tästä tulee vuodatus, joka sisältää aikamoisen määrän itsesääliä. Jostain syystä juuri tämän kirjoittaminen pelottaa minua. On vaikeaa olla avoin muustakin kuin lapsettomuuteen liittyvästä.
Olen yksinäinen. 
Yksinäisyys istahti minuun jo lapsuudessa. Olen kotoisin hyvin pieneltä paikkakunnalta ja kävin ala-asteeni 16 oppilaan koulussa. Minulla oli kaksi luokkakaveria. Meidän perheemme muutti kylään ulkopuolelta. Tiesin aina olevani vääränlainen. En kenenkään sukulainen, väärästä perheestä.
Opiskeluaikoina minulla oli useampikin todella läheinen ystävä. Jokaisen kanssa olin hyvin läheinen. Se oli paita ja peppu -ystävyyttä aina siihen saakka, kunnes ystävä hylkäsi minut paremman tieltä. Lopulta muutuin todella varovaiseksi. En uskalla kiintyä liikaa, koska en halua tulla enää hylätyksi.
Minulla on ja on ollut lähei…

"Naakat lentää yhdessä"

Minun on pitänyt kirjoittaa moneen otteeseen lapsen kielen kehittymisestä. Se on niin kiinnostavaa! Kiinnostavaa sekä yksityisesti että ammatillisesti.

Olen aloittanutkin sen postauksen kirjoittamista, mutta en ole ehtinyt sitä tehdä. En vielä hautaa ajatusta, mutta totean tässä vaiheessa sen, että kieli on kehittynyt käsittämättömän huimaa vauhtia.

Tänään hän kertoi minulle bussimatkalla esimerkiksi nämä asiat:
"Aurinko laskee alas. On menny jo. Hämärää. Pimeää. Valo päällä. Yö."
"Naakat lentää yhdessä. Lentää taivaalla. Sininen taivas."
"Junaa ei tankata. Sähkö tulee ylhäältä. Sähköjohto ylhäällä."
"Isi-ukkeli on jo kotona. Isi bussilla kotiin. Isi odottaa. Kissat odottaa."

Hän siis puhuu jo suomea. Voi kun itsekin oppisi kieliä tuota tahtia!