Siirry pääsisältöön

Syntymäpäivillä

Lapset asettuvat mieheni ympärille, koska hän jaksaa heti heittäytyä riehumaan. Vanhemmat etsiytyvät toistensa seuraan ja juttelevat päiväkodeista, vaatteista, ulkoilusta ja sairasteluista. Kaikesta siitä arkipäiväisestä, jota lapsiperheiden arkeen kuuluun. Kaikesta siitä tylsästä, johon lapsettomalla ei ole minkäänlaista osaa.

Minun on päätettävä, kumpaan joukkoon kuulun. Menisinkö tylsien aikuisten juttuihin kuuntelijaksi? Lähtisinkö riehumiseen mukaan? Hetken tunnen oloni irralliseksi, kunnes toinen syntymäpäiväsankareista kiipeää syliin ja pyytää leikkimään roskista. Se on meidän yhteinen leikkimme. Minun, mieheni ja niiden kahden pienen tytön. Siinä on kaksi hirviötä, jotka heittelevät pieniä tyttöjä roskikseen. Siihen leikkiin minä kuulun.

Kun minulla on oma lapsi, muutunko aikuiseksi, joka juttelee mieluummin kurahaalareista muiden aikuisten kanssa? Alkaako mieheni jutella muille miehille päiväkodin ulkoiluajoista?

Olenko joskus niin täynnä leikkimistä lapsen kanssa, että keskityn mieluummin aikuisaikaan?

Kommentit

Annika sanoi…
Vuosia sitten kun kummityttömme oli pieni, hän oli kertonut mummulleen, kuinka mieheni oli leikkinyt hänen kanssaan. Mummu oli kysynyt leikkiikö kummitätikin hänen kanssaan. Hän vastasi hölmistyneenä "ei kun hän on aikuinen". :D
Illusia sanoi…
Ihana! Aikuiset on vähän sellaisia.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Olen yksinäinen

Kirjoitan nyt tekstin, jonka kirjoittamista olen suunnitellut jo useamman vuoden. Asia painaa minua jatkuvasti eikä se tunnu katoavan, vaikka olen yrittänyt ja toivonut pitkään. Tästä tulee vuodatus, joka sisältää aikamoisen määrän itsesääliä. Jostain syystä juuri tämän kirjoittaminen pelottaa minua. On vaikeaa olla avoin muustakin kuin lapsettomuuteen liittyvästä.
Olen yksinäinen. 
Yksinäisyys istahti minuun jo lapsuudessa. Olen kotoisin hyvin pieneltä paikkakunnalta ja kävin ala-asteeni 16 oppilaan koulussa. Minulla oli kaksi luokkakaveria. Meidän perheemme muutti kylään ulkopuolelta. Tiesin aina olevani vääränlainen. En kenenkään sukulainen, väärästä perheestä.
Opiskeluaikoina minulla oli useampikin todella läheinen ystävä. Jokaisen kanssa olin hyvin läheinen. Se oli paita ja peppu -ystävyyttä aina siihen saakka, kunnes ystävä hylkäsi minut paremman tieltä. Lopulta muutuin todella varovaiseksi. En uskalla kiintyä liikaa, koska en halua tulla enää hylätyksi.
Minulla on ja on ollut lähei…

"Naakat lentää yhdessä"

Minun on pitänyt kirjoittaa moneen otteeseen lapsen kielen kehittymisestä. Se on niin kiinnostavaa! Kiinnostavaa sekä yksityisesti että ammatillisesti.

Olen aloittanutkin sen postauksen kirjoittamista, mutta en ole ehtinyt sitä tehdä. En vielä hautaa ajatusta, mutta totean tässä vaiheessa sen, että kieli on kehittynyt käsittämättömän huimaa vauhtia.

Tänään hän kertoi minulle bussimatkalla esimerkiksi nämä asiat:
"Aurinko laskee alas. On menny jo. Hämärää. Pimeää. Valo päällä. Yö."
"Naakat lentää yhdessä. Lentää taivaalla. Sininen taivas."
"Junaa ei tankata. Sähkö tulee ylhäältä. Sähköjohto ylhäällä."
"Isi-ukkeli on jo kotona. Isi bussilla kotiin. Isi odottaa. Kissat odottaa."

Hän siis puhuu jo suomea. Voi kun itsekin oppisi kieliä tuota tahtia!

Vertaiset vertaansa vailla

Olen todella tyytyväinen siihen, että asuinpaikaksemme on valikoitunut yksi Suomen suurimmista kaupungeista. Täältä löytyy nimittäin kaikkea, mitä tarvitsen. Myös paljon muita adoptioperheitä.
Tapaamme muita adoptioperheitä virallisissa tapaamisissa kaksi kertaa kuukaudessa. On isompi adoptiokerho, joka kokoontuu viikonloppuna ja pienempi, joka kokoontuu arkisena aamupäivänä.
Eniten kadun odotuksessani sitä, että en ikinä etsiytynyt näihin kerhoihin. Odottaminen tuntui niin epävarmalta ja tuskastuttavalta, että pelkäsin tavata perheitä. Pelkäsin, että ikävä kasvaisi liian kovaksi ja että lasten ja vanhempien näkeminen riipaisisi yhtä syvältä kuin kriisin pahimpana aikana. 
Olisi kannattanut päästä pelosta yli. Olisin nähnyt, kuinka tavallista ja luonnollista elämä adoptiolapsen kanssa on. Kuinka tuoreetkin perheet voivat poistua kotoaan ja osallistua kerhoon. Kuinka erityistarpeet, kiintymyssuhteet ja muut ongelmat eivät olekaan olemista määrittävä tekijä. Kuinka iloista ja riehakasta…