Siirry pääsisältöön

Konkretiaa

Lienee hyvä selittää, mitä nyt konkreettisesti tapahtuu, jotta nekin lukijat, joille adoptio (Etelä-Afrikasta) ei ole tuttua, pysyvät kärryillä.

Papereiden kerääminen tarkoittaa konkreettisesti asiakirjapinoa, joka kerätään ja lähetetään Etelä-Afrikkaan. Kun paperit ovat perillä maassa, siirrymme jonottajiksi Abba Adoptionsille. Siellä lapsille etsitään paperikasoista sopivin perhe.

Papereista yksinkertaisimmat ovat virallisia asiakirjoja, virkatodistuksia, työnantajan todistuksia, rikosrekisteriotteita, lääkärintodistuksia jne. Nämä on aika näppärää koota kasaan.

Lisäksi papereihin kuuluu henkilökohtaisia papereita, joiden laatiminen on hieman työläämpää. Kirjoitamme kirjeitä itsestämme ja arvoistamme sekä Abba Adoptionsille että biologiselle äidille. Lisäksi papereihin kuuluu noin 30 kuvan valokuvakokonaisuus, jonka avulla esittelemme itseämme ja elinpiiriämme. Siis sitä perhettä ja paikkaa, johon lapsi on tulossa. Näiden lisäksi kolme läheistä kirjoittaa meistä suosituskirjeet. Näitä kaikkia olemme toki jo ehtineet odotellessamme hahmottelemaan. Kamera on pysynyt mukana ja valokuvia on pyritty napsimaan paljon.

Kohdallamme hankalin näyttää olevan Pelastakaa lapset ry:n sosiaalityöntekijän tapaaminen. Sosiaalityöntekijän kanssa kirjoitetaan lisäselvitys, jossa päivitetään nykytilannetta ja vastataan vielä muutamiin erityisesti Etelä-Afrikkaan liittyviin kysymyksiin. Tuon ajan saimme sovittua vasta lokakuulle, mutta onneksi muut paperit voivat matkata Etelä-Afrikkaan edellä.

Papereiden keräämiseen menee todennäköisesti noin 2–3 viikkoa. Sen jälkeen Interpedia huolehtii paperit eteenpäin noin parin viikon kuluttua. Käytännössä paperimme siis matkustavat kohti Etelä-Afrikkaa syyskuussa.

Kannattaa huomioida, että tästä sepustuksesta ei ole syytä tehdä yleistyksiä. Eri maissa ja eri aikaan systeemit ovat erilaiset. Toisiin maihin papereita tarvitaan enemmän ja toisiin vähemmän. Toisissa maissa paperit jonottavat kauemmin ja toisissa vähemmän aikaa. Muutoksia voi aina tulla. Uusia papereita saatetaan aina vaatia, joten pysyvää ei ole oikeastaan mikään.

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Kiitos tästä kun jaksoit ja viitsit selventää meille tietämättömille ��
Anonyymi sanoi…
Kuinka kauan Etelä-Afrikassa vietetään aikaa kun lapsi haetaan? Voi olen seurannut blogiasi pitkään ja ihana kun olette jo tässä vaiheessa,kovasti tsemppiä odotteluun!
Illusia sanoi…
Etelä-Afrikassa ollaan 3-4 viikkoa.

Kiva kuulla, että olet seurannut pitkään! Ja kiitos tsempeistä!
Anonyymi sanoi…
Joko olette saaneet paperit matkaan?
Illusia sanoi…
Pikkuhiljaa valmistuu. Kuvakansio tuli juuri valmiiksi. Luulisin, että saamme kuvat matkaan ensi viikolla eli heti, kun kuvakansio saapuu postissa.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Olen yksinäinen

Kirjoitan nyt tekstin, jonka kirjoittamista olen suunnitellut jo useamman vuoden. Asia painaa minua jatkuvasti eikä se tunnu katoavan, vaikka olen yrittänyt ja toivonut pitkään. Tästä tulee vuodatus, joka sisältää aikamoisen määrän itsesääliä. Jostain syystä juuri tämän kirjoittaminen pelottaa minua. On vaikeaa olla avoin muustakin kuin lapsettomuuteen liittyvästä.
Olen yksinäinen. 
Yksinäisyys istahti minuun jo lapsuudessa. Olen kotoisin hyvin pieneltä paikkakunnalta ja kävin ala-asteeni 16 oppilaan koulussa. Minulla oli kaksi luokkakaveria. Meidän perheemme muutti kylään ulkopuolelta. Tiesin aina olevani vääränlainen. En kenenkään sukulainen, väärästä perheestä.
Opiskeluaikoina minulla oli useampikin todella läheinen ystävä. Jokaisen kanssa olin hyvin läheinen. Se oli paita ja peppu -ystävyyttä aina siihen saakka, kunnes ystävä hylkäsi minut paremman tieltä. Lopulta muutuin todella varovaiseksi. En uskalla kiintyä liikaa, koska en halua tulla enää hylätyksi.
Minulla on ja on ollut lähei…

"Naakat lentää yhdessä"

Minun on pitänyt kirjoittaa moneen otteeseen lapsen kielen kehittymisestä. Se on niin kiinnostavaa! Kiinnostavaa sekä yksityisesti että ammatillisesti.

Olen aloittanutkin sen postauksen kirjoittamista, mutta en ole ehtinyt sitä tehdä. En vielä hautaa ajatusta, mutta totean tässä vaiheessa sen, että kieli on kehittynyt käsittämättömän huimaa vauhtia.

Tänään hän kertoi minulle bussimatkalla esimerkiksi nämä asiat:
"Aurinko laskee alas. On menny jo. Hämärää. Pimeää. Valo päällä. Yö."
"Naakat lentää yhdessä. Lentää taivaalla. Sininen taivas."
"Junaa ei tankata. Sähkö tulee ylhäältä. Sähköjohto ylhäällä."
"Isi-ukkeli on jo kotona. Isi bussilla kotiin. Isi odottaa. Kissat odottaa."

Hän siis puhuu jo suomea. Voi kun itsekin oppisi kieliä tuota tahtia!

Vertaiset vertaansa vailla

Olen todella tyytyväinen siihen, että asuinpaikaksemme on valikoitunut yksi Suomen suurimmista kaupungeista. Täältä löytyy nimittäin kaikkea, mitä tarvitsen. Myös paljon muita adoptioperheitä.
Tapaamme muita adoptioperheitä virallisissa tapaamisissa kaksi kertaa kuukaudessa. On isompi adoptiokerho, joka kokoontuu viikonloppuna ja pienempi, joka kokoontuu arkisena aamupäivänä.
Eniten kadun odotuksessani sitä, että en ikinä etsiytynyt näihin kerhoihin. Odottaminen tuntui niin epävarmalta ja tuskastuttavalta, että pelkäsin tavata perheitä. Pelkäsin, että ikävä kasvaisi liian kovaksi ja että lasten ja vanhempien näkeminen riipaisisi yhtä syvältä kuin kriisin pahimpana aikana. 
Olisi kannattanut päästä pelosta yli. Olisin nähnyt, kuinka tavallista ja luonnollista elämä adoptiolapsen kanssa on. Kuinka tuoreetkin perheet voivat poistua kotoaan ja osallistua kerhoon. Kuinka erityistarpeet, kiintymyssuhteet ja muut ongelmat eivät olekaan olemista määrittävä tekijä. Kuinka iloista ja riehakasta…