Siirry pääsisältöön

Konkretiaa

Lienee hyvä selittää, mitä nyt konkreettisesti tapahtuu, jotta nekin lukijat, joille adoptio (Etelä-Afrikasta) ei ole tuttua, pysyvät kärryillä.

Papereiden kerääminen tarkoittaa konkreettisesti asiakirjapinoa, joka kerätään ja lähetetään Etelä-Afrikkaan. Kun paperit ovat perillä maassa, siirrymme jonottajiksi Abba Adoptionsille. Siellä lapsille etsitään paperikasoista sopivin perhe.

Papereista yksinkertaisimmat ovat virallisia asiakirjoja, virkatodistuksia, työnantajan todistuksia, rikosrekisteriotteita, lääkärintodistuksia jne. Nämä on aika näppärää koota kasaan.

Lisäksi papereihin kuuluu henkilökohtaisia papereita, joiden laatiminen on hieman työläämpää. Kirjoitamme kirjeitä itsestämme ja arvoistamme sekä Abba Adoptionsille että biologiselle äidille. Lisäksi papereihin kuuluu noin 30 kuvan valokuvakokonaisuus, jonka avulla esittelemme itseämme ja elinpiiriämme. Siis sitä perhettä ja paikkaa, johon lapsi on tulossa. Näiden lisäksi kolme läheistä kirjoittaa meistä suosituskirjeet. Näitä kaikkia olemme toki jo ehtineet odotellessamme hahmottelemaan. Kamera on pysynyt mukana ja valokuvia on pyritty napsimaan paljon.

Kohdallamme hankalin näyttää olevan Pelastakaa lapset ry:n sosiaalityöntekijän tapaaminen. Sosiaalityöntekijän kanssa kirjoitetaan lisäselvitys, jossa päivitetään nykytilannetta ja vastataan vielä muutamiin erityisesti Etelä-Afrikkaan liittyviin kysymyksiin. Tuon ajan saimme sovittua vasta lokakuulle, mutta onneksi muut paperit voivat matkata Etelä-Afrikkaan edellä.

Papereiden keräämiseen menee todennäköisesti noin 2–3 viikkoa. Sen jälkeen Interpedia huolehtii paperit eteenpäin noin parin viikon kuluttua. Käytännössä paperimme siis matkustavat kohti Etelä-Afrikkaa syyskuussa.

Kannattaa huomioida, että tästä sepustuksesta ei ole syytä tehdä yleistyksiä. Eri maissa ja eri aikaan systeemit ovat erilaiset. Toisiin maihin papereita tarvitaan enemmän ja toisiin vähemmän. Toisissa maissa paperit jonottavat kauemmin ja toisissa vähemmän aikaa. Muutoksia voi aina tulla. Uusia papereita saatetaan aina vaatia, joten pysyvää ei ole oikeastaan mikään.

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Kiitos tästä kun jaksoit ja viitsit selventää meille tietämättömille ��
Anonyymi sanoi…
Kuinka kauan Etelä-Afrikassa vietetään aikaa kun lapsi haetaan? Voi olen seurannut blogiasi pitkään ja ihana kun olette jo tässä vaiheessa,kovasti tsemppiä odotteluun!
Illusia sanoi…
Etelä-Afrikassa ollaan 3-4 viikkoa.

Kiva kuulla, että olet seurannut pitkään! Ja kiitos tsempeistä!
Anonyymi sanoi…
Joko olette saaneet paperit matkaan?
Illusia sanoi…
Pikkuhiljaa valmistuu. Kuvakansio tuli juuri valmiiksi. Luulisin, että saamme kuvat matkaan ensi viikolla eli heti, kun kuvakansio saapuu postissa.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emme me lukkiutuneetkaan kotiin

Adoptioon valmistautuessamme kävimme kursseilla ja neuvonnassa. Niistä jäi monia asioita mieleen. Yksi niistä asioista on se, että kiintymyssuhteen kehittymisen vuoksi olisi hyvä rauhoittaa aluksi elämä oman perheen keskeiseksi. Lapsen on hyvä oppia ensin tuntemaan omat vanhemmat ja vasta sitten alkaa tutustua muuhun maailmaan.
Me emme ole totelleet.
Jo hakumatkalla kyläilimme tuttavaperheessä ja kotiin päästyämme olemme tavanneet monia ihmisiä. Tietysti monet haluavat nähdä meidät. Ja me haluamme nähdä ystäviämme ja perhettämme! Tietenkin haluamme. Meillä oli heitä aivan älytön ikävä silloin, kun vietimme melkein neljä viikkoa hotellin muurien sisäpuolella tutustumassa toisiimme.
Meidän elämämme on sellaista. Me tapaamme ihmisiä, koska ihmiset ovat meille tärkeitä. Vietämme me tietysti paljon aikaa keskenämmekin. Halaamme, sylittelemme ja leikimme. Kerromme, että rakastamme. Meidän ihana perheemme!

Olen yksinäinen

Kirjoitan nyt tekstin, jonka kirjoittamista olen suunnitellut jo useamman vuoden. Asia painaa minua jatkuvasti eikä se tunnu katoavan, vaikka olen yrittänyt ja toivonut pitkään. Tästä tulee vuodatus, joka sisältää aikamoisen määrän itsesääliä. Jostain syystä juuri tämän kirjoittaminen pelottaa minua. On vaikeaa olla avoin muustakin kuin lapsettomuuteen liittyvästä.
Olen yksinäinen. 
Yksinäisyys istahti minuun jo lapsuudessa. Olen kotoisin hyvin pieneltä paikkakunnalta ja kävin ala-asteeni 16 oppilaan koulussa. Minulla oli kaksi luokkakaveria. Meidän perheemme muutti kylään ulkopuolelta. Tiesin aina olevani vääränlainen. En kenenkään sukulainen, väärästä perheestä.
Opiskeluaikoina minulla oli useampikin todella läheinen ystävä. Jokaisen kanssa olin hyvin läheinen. Se oli paita ja peppu -ystävyyttä aina siihen saakka, kunnes ystävä hylkäsi minut paremman tieltä. Lopulta muutuin todella varovaiseksi. En uskalla kiintyä liikaa, koska en halua tulla enää hylätyksi.
Minulla on ja on ollut lähei…

Onnen keskelle tuli myös suru

Siitä on nyt tarkalleen viikko. Hain koiran veljeni luota kotiin. Kävin sen kanssa viimeisellä lenkillä. Rapsuttelin sitä takapihalla ja syötin viimeisiä herkkuja. Nostin sen viimeisen kerran autoon, ja mieheni ajoi sen kanssa eläinlääkäriin.

Koiran kuolema sattuu kovasti. Tuntuu syylliseltä. Aina välillä havahdun ajattelemaan, ettei kukaan pidä huolta siitä. Se on nyt aivan yksin. Me hylkäsimme sen.

Olen onnellinen. Sain ihanan koiran, joka kulki mukana niin monessa. Kahdentoista vuoden ajan minä pidin huolta siitä ja se piti huolta minusta. Se vei minut ulos silloinkin, kun olisin mieluummin jäänyt ikuisiksi ajoiksi itkemään sänkyyn. Se juoksi minun kanssani silloin, kun oli pakko juosta kovaa, että saisi ahdistuksen salpaamat keuhkot taas toimimaan.

Minulla on aivan älytön ikävä. En saa enää koskaan silittää sen mustaa pehmeää karvaa. Se ei enää koskaan nuku jaloissani. Se ei enää saa hepuleita pelkästä elämän ilosta. Se ei enää ulvo, kun paloauto ajaa ohi. Sen tyhjä panta makaa kä…