Siirry pääsisältöön

Pinnasänkypaniikki ja muita paniikkeja

Raskaana olevat äidit näyttävät vain rauhallisesti silittelevän vatsaansa. Minä sen sijaan kehitin parin päivän miettimisen jälkeen itselleni paniikin. Olen eristäytynyt pikkulapsiasioista niin hyvin viimeisinä vuosina, että en osaa tai tiedä yhtään mitään.

Minkä ikäiset lapset nukkuvat vielä pinnasängyssä? Millainen pinnasänky kannattaa ostaa? Mistä niitä ostetaan? Mitä muita tavaroita lapsi tarvitsee? Mitä pitää ostaa valmiiksi? Mistä voi tietää, millainen auton istuin on hyvä? Entä kylpyasiat? Vaatteet? Keittiötarvikkeet?

Miten vaippa vaihdetaan? Mitä jos se onkin vain yhtä sotkua? Mitä jos lapsi vain itkee? Mitä jos en osaa lohduttaa? Mitä jos se sairastuu? Mitä jos en saa pidettyä sitä hengissä? Mitä jos lopulta olenkin ihan kamalan huono äiti? Mitä jos olemme lopulta niin väsyneitä, ettemme enää jaksa toisiamme? Mitä jos emme kiinnykään lapseen? Mitä jos lapsi ei kiinny meihin?

Miten äitiyslomalle jäädään? Miten äitiyslomalle jäädään, jos äitiysloman alkamisajan saa tietää vasta kaksi viikkoa aikaisemmin? Miten minun työuralleni käy? Mitä jos en ikinä saa vakituista työtä? Miten rahat riittävät?

Mitä tapahtuu kaikille ystävyyssuhteille? Miten tulevat isovanhemmat lopulta suhtautuvat? Mitä jos minulla menee hermot äitiini, joka vain haluaa auttaa ja rakastaa? Mitä jos teen hänen mielestään kaiken väärin ja hän tekee minun mielestäni kaiken väärin?

Mitä jos en saa selkääni kuntoon ennen lapsen saapumista? Mitä jos lihakseni eivät jaksakaan?

Miten koira suhtautuu uuteen tulokkaaseen? Mitä jos se suhtautuu huonosti? Mitä jos en jaksa enää huolehtia siitä ja sen vanhuuden vaivoista? Miten kissat suhtautuvat?

Miten lapsen kanssa selvitään asuntomme portaista? Pitääkö lapsiportteja asentaa joka paikkaan?

Mihin lapsen kaikki tavarat saadaan mahtumaan? Miten ehdin järjestää tarpeelliset ja hävittää tarpeettomat tavarat ennen lapsen tuloa?

Eikä mies ota ollenkaan osaa paniikkiini. Hänen mielestäni ajattelen tyhmiä. Ei pitäisi ajatella. Höh.

Kommentit

Illusia sanoi…
Kantamis- ja työntämisvälineistö! En ole edes ajatellut rattaita, vaununa, kantoliinoja tai reppuja.
Anonyymi sanoi…
Meidän kuopus 2,5v luopui juuri pinnasängystä. Toiset alkavat kivuta sieltä pois jo vuoden ikäisenä, jolloin se alkaa olla vaarallinen. Ihan pienen vauvan kanssa on kätevää, jos sängyssä on laskettava laita. Mutta jos ette tiedä lapsen tarkkaa ikää, niin nukkuuhan tuo vaikka vieressä alkuun, kunnes ostatte sopivan sängyn. Vaipan vaihdon ja muut jutut oppii kyllä nopeasti. Kylpyamme, kenties potta, muutamia vaatteita, vaippoja, kuumemittari. Ja olettehan te oikeutettuja myös äitiyspakkaukseen, siellä on lähes kaikki tarpeellinen. Ja sitä laatikkoahan voi käyttää myös sänkynä, jos on kysymyksessä aivan pieni vauva ( http://www.kela.fi/aitiysavustus?p_p_id=3&p_p_lifecycle=0&p_p_state=maximized&p_p_mode=view&_3_struts_action=%2Fsearch%2Fsearch&_3_redirect=%2Faitiysavustus&_3_groupId=10180&_3_keywords=adoptio) Kaupasta saa kaikkea myös lapsen saavuttua. Jos tahtoo, niin lastentarvikekirppikseltä löytää hyväkuntoista lastentarviketta vaikka kuinka paljon. Kyllä kaikkeenn oppii sitten ajan kanssa. Paljon onnea teille!
Anonyymi sanoi…
Täysin normaalia tulevan äidin panikointia, miehet ei vaan osaa sitä :) Meidän 1-vuotiaana kotiin tullut nukkui vielä vuoden pinnasängyssä. Matkasänkykin on ihan hyvä vaihtoehto ja tuntuu kotona tutummalta jos hotellilla on nukkunut matkasängyssä. Vaipan vaihtoakin ehditte harjoitella sitten ihan tarpeeksi, mutta kannattaa varautua sotkuun jos lapsella sattuu olemaan vaikka giardia... :P
Anonyymi sanoi…
Meillä vuoden vanhana kotiin tullut nukkui reilut puoli vuotta meidän välissä ja siirtyi sitten omaan jatkettavaan lastensänkyyn, joka oli kiinni meidän sängyssä ja toisella puolella seinä, ettei päässyt putoamaan. Kantoreppu oli eniten käytössä oleva etukäteishankinta. Ihan tutulta noin muuten kuulostaa panikointi ja miehen reagointi ;)
Illusia sanoi…
Kiitos myötäelämisestä ja hyvistä neuvoista!

Sängyn suhteen olen ajatellut sellaista systeemiä, että lapsen sänky olisi meidän sängyssä kiinni ja yksi laita olisi siis poissa. Näin nukkuisimme melkein yhdessä, mutta kuitenkin omissa sängyissämme. Menen vain heti paniikkiin, kun käyn lastentarvikeliikkeiden sivulla. Niin monimutkaista! Haluaisin sen sängyn nyt, koska meillä on sellainen ihana visio profiili eli valokuvakansioon, jossa lapsen sänky odottelisi nukkujaansa aiemmin ostetuissa Afrikan tähti -lakanoissa. Täytyy kai lavastaa, jollei ehdi ymmärtää sänkyjen päälle ennen kansion lähettämistä.

Äitiyspakkaus kannattanee ottaa rahana, koska lapsi on todennäköisimmin noin vuotias. Täytyy kai tutustua äitiyspakkauksen sisältöön. Se oli hyvä vinkki!

Ja sitä ripulin määrää olenkin ajatellut! Kaikki paikat kakassa ja kaksi osaamatonta vaipanvaihtajaa. Ja kakkaaja ja vaihtajat melkein tuntemattomia keskenään. Hui kamala!

Hyvä, että paniikki on muillekin tuttu olotila. En ole ainoa kajahtava.


Anonyymi sanoi…
Paljon onnea!! Mitä tämä käytännössä tarkoittaa, koska teille on lapsi tulossa (suunnilleen)? Voi miten jännittävää <3
Anonyymi sanoi…
Ihanaa kutkuttavan jännittävää panikointia! <3 Merkkinä siitä että iso elämänmuutos on tulossa, kauan odotettu ja ihana muutos ❤
Annim sanoi…
Ihanaa panikointia <3 Onnea tulevaan :)

Tässä muutamia ajatuksia kysymyksiisi, meidän taipaleelta (esikoinen nyt 1v9kk).

Meillä lapsi oli pinnasängyssä tähän saakka, nyt kun kiipesi yli reunan ensimmäisen kerran, niin hankittiin laidallinen sänky, mistä pääsee itse kulkemaan pois. Perhepeti myös jees, jos pystyy nukkumaan hyörivän lapsen kanssa :) Mutta tuo teidän idea kuulostaa hyvältä! Näin meilläkin oli vauvana, eli pinnasänky jatkui meidän sängystä.

Valmiiksi kannattaa ostaa vähän vaatteita, lisää sitten kun lapsi on tullut, niin näkee oikean koon ym. :) Kantoreppu (meillä manduca, suosittelen) ihan ehdottoman hyvä! Autoin istuin painon mukaan, eli varmaan 9-18kg tai 0-18kg painoisille. Kannattaa kysellä lastentarvikeliikkeestä vinkkejä :) Isofix-kiinnitys on kyllä meille ollut ehdoton (toinen vaihtoehto turvavöihin kiinitettävä, mutta koin ne heiluviksi ja epämukaviksi).

Kelan sivuilta kannttaa lukea äitiysloma-asioista. Mutta eräs tuttuni oli sopinut töissä että sitten kun saa ilmoituksen että lapsen voi hakea, hän jää silloin. Eli joustavuutta vain työnantajalta, mutta eiköhän se yleensä onnistu hyvin.

Olen itse todennut että kaikki asiat palaavat normaaleille urilleen, jonkin ajan päästä. Vauva-aika oli itselläni ainakin sellaista vauvahuuruista, jolloin mikään muu ei tuntunut kiinnostavan. Mutta näin se kai kuuluukin mennä, ja ystävien kuuluu ymmärtää.

Portit meillä laitettiin portaisiin (ylä ja alapäähän) kun lapsi lähti liikkeelle. Siten ei silmien tarvitse olla aivan selässä joka hetkellä, eikä käy vahinkoja (niin helposti ainakaan). Portit varmaan otetaan pois vasta kun ollaan varmoja ettei lapsi mene itse portaisiin eikä tipahda. Eli ei pitkään aikaan :D

Meillä ainakin eläimet ottivat hienosti lapsen vastaan. Rajat pidettiin selkeänä, mitä saavat ja mitä eivät saa tehdä. Toki liikkuvalle lapsellekin pitää asettaa rajoja, miten kohdella eläimiä. Mutta uskon että teillä menee kaikki hyvin ja eläimistä lapsenne saa ensimmäiset ystävät <3

Olet ihan varmasti aivan loistava äiti <3 Ja uskon että lapsi kiintyy teihin ihan satavarmasti. Aikaa ja kärsivällisyyttä <3 ja hyvä näitä on mielestäni miettiä etukäteen.
Illusia sanoi…
Kiitos taas! Nämä kommentit ovat kullanarvoisia paniikinlauhduttajia.

Lapsi tulee todennäköisesti vuoden sisällä. Siltä se ainakin tällä hetkellä näyttää. Voi toki sattua niinkin, että lapsi tulee jo esimerkiksi puolen vuoden päästä. Henkisesti olemme nyt valmistautuneet noin maalis–syyskuuhun 2017.

Kiitos, Annim, konkreettisista vinkeistä. Kiitos myös varmuudestasi.
Annim sanoi…
Ihana kuulla! Olen onnellinen puolestanne!
Anonyymi sanoi…
Lämpimät onnittelut! <3
Anonyymi sanoi…

Kaikki järjestyy jotenkin! Nukkumista ei kannata suunnitella kauhean hyvin etukäteen. Se riipuu niin kovin lapsesta. Voi olla että nukut lapsi sylissäsi puoli vuotta. Tai voi olla että hän ei huoli sinua ensimmäiseen puoleen vuoteen lähelleen kun nukkuu. Voi olla että nukutte perhepedissä, voi olla että nukutte kuka missäkin, kuka milloinkin. Niin kuin meillä, kun adoptiolapsemme tuli kotiin. Mä olin ihan yhtä pihalla, lasten särkylääkkeet, pesuaineet, vaipat, hanskat. APUA! Mutta - kaikki järjestyy! Onnea viime metreille. <3
Anonyymi sanoi…
Kuulostaa siltä että käyt läpi samoja paniikkeja kuin kuka tahansa äitiyteen vslmistautuva. Vaikka se toisilla näyttäisi rauhalliselta vatsan silittelyltä. Kaikki menee varmasti hyvin, jotenkin asioilla on vsin tapana järjestyä. Moneen kysymykseen saat vastauksen sitten kun tutustut lapseesi, ja yhdessä saatte opeteltua sen miten teidän perheessä on asiat paras tehdä...

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emme me lukkiutuneetkaan kotiin

Adoptioon valmistautuessamme kävimme kursseilla ja neuvonnassa. Niistä jäi monia asioita mieleen. Yksi niistä asioista on se, että kiintymyssuhteen kehittymisen vuoksi olisi hyvä rauhoittaa aluksi elämä oman perheen keskeiseksi. Lapsen on hyvä oppia ensin tuntemaan omat vanhemmat ja vasta sitten alkaa tutustua muuhun maailmaan.
Me emme ole totelleet.
Jo hakumatkalla kyläilimme tuttavaperheessä ja kotiin päästyämme olemme tavanneet monia ihmisiä. Tietysti monet haluavat nähdä meidät. Ja me haluamme nähdä ystäviämme ja perhettämme! Tietenkin haluamme. Meillä oli heitä aivan älytön ikävä silloin, kun vietimme melkein neljä viikkoa hotellin muurien sisäpuolella tutustumassa toisiimme.
Meidän elämämme on sellaista. Me tapaamme ihmisiä, koska ihmiset ovat meille tärkeitä. Vietämme me tietysti paljon aikaa keskenämmekin. Halaamme, sylittelemme ja leikimme. Kerromme, että rakastamme. Meidän ihana perheemme!

Olen yksinäinen

Kirjoitan nyt tekstin, jonka kirjoittamista olen suunnitellut jo useamman vuoden. Asia painaa minua jatkuvasti eikä se tunnu katoavan, vaikka olen yrittänyt ja toivonut pitkään. Tästä tulee vuodatus, joka sisältää aikamoisen määrän itsesääliä. Jostain syystä juuri tämän kirjoittaminen pelottaa minua. On vaikeaa olla avoin muustakin kuin lapsettomuuteen liittyvästä.
Olen yksinäinen. 
Yksinäisyys istahti minuun jo lapsuudessa. Olen kotoisin hyvin pieneltä paikkakunnalta ja kävin ala-asteeni 16 oppilaan koulussa. Minulla oli kaksi luokkakaveria. Meidän perheemme muutti kylään ulkopuolelta. Tiesin aina olevani vääränlainen. En kenenkään sukulainen, väärästä perheestä.
Opiskeluaikoina minulla oli useampikin todella läheinen ystävä. Jokaisen kanssa olin hyvin läheinen. Se oli paita ja peppu -ystävyyttä aina siihen saakka, kunnes ystävä hylkäsi minut paremman tieltä. Lopulta muutuin todella varovaiseksi. En uskalla kiintyä liikaa, koska en halua tulla enää hylätyksi.
Minulla on ja on ollut lähei…

Onnen keskelle tuli myös suru

Siitä on nyt tarkalleen viikko. Hain koiran veljeni luota kotiin. Kävin sen kanssa viimeisellä lenkillä. Rapsuttelin sitä takapihalla ja syötin viimeisiä herkkuja. Nostin sen viimeisen kerran autoon, ja mieheni ajoi sen kanssa eläinlääkäriin.

Koiran kuolema sattuu kovasti. Tuntuu syylliseltä. Aina välillä havahdun ajattelemaan, ettei kukaan pidä huolta siitä. Se on nyt aivan yksin. Me hylkäsimme sen.

Olen onnellinen. Sain ihanan koiran, joka kulki mukana niin monessa. Kahdentoista vuoden ajan minä pidin huolta siitä ja se piti huolta minusta. Se vei minut ulos silloinkin, kun olisin mieluummin jäänyt ikuisiksi ajoiksi itkemään sänkyyn. Se juoksi minun kanssani silloin, kun oli pakko juosta kovaa, että saisi ahdistuksen salpaamat keuhkot taas toimimaan.

Minulla on aivan älytön ikävä. En saa enää koskaan silittää sen mustaa pehmeää karvaa. Se ei enää koskaan nuku jaloissani. Se ei enää saa hepuleita pelkästä elämän ilosta. Se ei enää ulvo, kun paloauto ajaa ohi. Sen tyhjä panta makaa kä…