Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2016.

Blogimaailman vertaiset

Selasin blogini menneisyyttä. Tämä blogi on ollut olemassa jo viiden ja puolen vuoden ajan. Se on pitkä taival lapsettomuusblogille. Ensimmäisten bloggaajavertaisten esikoiset ovat jo yli nelivuotiaita. Lapsettomaksi jääneitä on vain kourallinen eikä heidän kuulumisiaan ole enää saatavilla.

Blogimaailma on muuttunut. Tai sitten se on muuttunut vain minun osaltani. Selatessani huomasin, että ensimmäisen blogivuoden aikana olen osallistunut blogien yhteisiin projekteihin. Ainakin Kesän toivotut ja Halloweeniksi haamu -projektit tulivat nyt selatessa vastaan. Projektien tarkoituksena oli kerätä bloggaajia yhteen. Keskittyä johonkin teemaan. Keskustella jostain yhteisestä aiheesta tai jotain muuta samankaltaista. Projekteissa oli aika alkuvaiheen lapsettomia ja lopulta ne alkoivatkin tuntua aika rankoilta, kun itse jäi aina siihen joukkoon, joka ei projektin olemassaolon aikana onnistunut.

Toisenkin blogivuoteni aikana oli paljon yhteistä toimintaa. Jonkin aikaa toimi suljettu blogiyhteis…

Sukellus

Vietin lomaviikkoa kotona ja olin lähes koko viikon yksinäni. Alkuviikosta se tuntui vielä ihanalta, mutta loppuviikko olikin jo aika kamalaa. Torstaina mieliala sukelsi maahan enkä oikein saa sitä sieltä nostettua.

Koen itseni suunnattoman yksinäiseksi. Yksinäisyys on siitäkin pirullista, että se eristää minut. Se romuttaa itsetuntoni. Alan syyttää yksinäisyydestäni omia ominaisuuksiani. Minussa täytyy olla jotain vikaa, kun kukaan ei näe vaivaa tavatakseen minua. Kuka nyt haluaisi tieten tahtoen viettää aikaa tällaisen ihmisen kanssa? Olen liian raskasmielinen. Olen liian analyyttinen. En ole hauska. En osaa pitää hauskaa. Olen liian vakava. Olen väärän näköinen. Harrastan vääränlaisia asioita. Minulla on outo huumorintaju. Olen liian päällekäyvä. Olen liian itsevarman oloinen. Olen liian puhelias. Olen liian eristäytyvä. Olen liian hiljainen. Olen liian vetäytynyt. Itseä on niin äärimmäisen helppoa ruoskia. Ja se tuottaa tulosta. Olo tuntuu entistä kurjemmalta.

Järjellä tiedän, ett…

Keho on muuttunut

Kohdun- ja munasarjojen poisto on selvästi muokannut kehoani. Aiempi vatsan turvotus on vähentynyt ja vatsani on selvästi litistynyt. Paino ei sen sijaan ole kamalasti muuttunut. Leikkauksen (tai oikeastaan kesän) jälkeen se on noussut noin kaksi kiloa.

Jollakin tavalla kehon muoto on hieman muuttunut. Sen huomaa eniten vaatteista. Vanhat vaatteet eivät enää tunnu hyviltä. Tulee myös selvästi hankittua erimallisia vaatteita kuin ennen.

Muuten isoja muutoksia ei ole ollut. Hormonikorvauslaastarit toimivat hyvin eikä muutos ole ollut suuri. Ennen leikkaustahan elin pitkään hormonikierukan kanssa.

Kivut ovat suurimmaksi osaksi kadonneet. Silloin tällöin tutun tuntuista kipua kuitenkin on. Ne ovat olleet toistaiseksi hyvin satunnaisia ja vähäisiä kipuja, mutta toki ne pistävät miettimään. Täytyy toivoa, etteivät ne äidy pahemmiksi.

Kaiken kaikkiaan olen siis äärettömän tyytyväinen leikkaukseen. Nykyään on oikeasti hyvä olla.

Näitä kai odottajat pohtivat

Paperit on nyt vihdoin ja viimein saatu toimitettua Interpediaan. Siinä kesti kyllä todella kauan, mutta olen oikein tyytyväinen lopputulokseen. Kuvakansio on oikeasti todella hieno ja kirjeistä tuli myös hyviä. Niihin se aika vierähti. Virallisten papereiden kanssa ei niinkään mennyt aikaa.

Eilen mies pohdiskeli sitä, olisiko tuleva isänpäivä viimeinen ennen lasta. Se on joko viimeinen tai toiseksi viimeinen. Samoin joulu. Viimeistä tai toiseksi viimeistä viedään. Äitienpäivän täytyy jo olla viimeinen ja pääsiäisen. Juhannuksia ei oikein hyvällä tuurilla enää vietetä ilman lasta. Juhlilla odotusta on ennenkin laskettu. Lapsettomuuden alussa niiden määrä suureni. Nyt ne vähenevät.

Tänään avasin puolihuolimattomana erään nimikirjan ja aloin tehdä listaa kivoista nimistä. Aika hurjaa! Minä saatan jo miettiä nimiäkin. Se on tosin hankalaa, koska myös lapsen syntymänimi on hyvä ottaa huomioon. Ylipäänsä nimien antaminen on minulle todella vaikeaa. Olisi kyllä supermahtavaa, jos lapsella o…

Onnen tunteita

Olen tänä syksynä kokenut pitkästä aikaa todella paljon onnen tunteita. Olen onnellinen ihanan pienistä asioista, kuten kauniista taivaasta, kirjoista ja lukemisajasta, kirjoittamisesta, työstä, miehestä, lemmikeistä, hyvästä ruuasta ja kaikesta muusta.

On voimauttavaa ehtiä olemaan onnellinenkin kaikkien murheiden, kiireiden ja väsymysten keskellä. Tätä olen todella kaivannut.

Jollain tapaa nämä onnelliset hetket ovat hiipineet ihan vaivihkaa elämääni. En aluksi edes tajunnut niiden saapumista. Sitten pikkuhiljaa osasin alkaa fiilistellä niitä.

Nyt vasta kunnolla tajuan, kuinka lähellä loppuunpalamista olin viime keväänä. Kivut veivät uskomattoman paljon voimiani, mutta vei sitä toki uskomattoman kova työmääräkin. Minulla on edelleen paljon töitä, mutta tätä nykyä on myös paljon aikaa levätä ja rentoutua. Tästä täytyy muistaa nauttia!

Minun ultrakuvani

Saimme pitkän ponnistelun jälkeen valmiiksi valokuvakansion eli niin sanotun profiilin. Enää pari kirjettä viimeistelemättä ja sitten tämä homma alkaa olla paketissa.

Vaikeinta ei ollutkaan byrokratialappusten metsästys. Vaikeinta ja aikaa vievintä oli tehdä valokuvakansiota ja kirjoittaa kirjeitä. Niillä on paljon merkitystä. Niiden kannattaa olla hyviä.

Valokuvakansiosta olen erityisen ylpeä. Se on hieno! Ei ollenkaan omasta ansiostani. Se on täysin miehen tekosia. Hän on ihailtavan taitava tässä.

Nyt kun valokuvakansio on valmis, esittelen sitä kuin ultrakuvaa. Kuljetan sitä mukanani töihin ja ystävien luokse ja näytän sitä tarkoin valituille piilossa. Tilasimme omat kappaleet myös tuleville isovanhemmille. Anopin kanssa sitä luettiin yhdessä alkuviikosta.

Kaikki silmät kostuivat, kaikki nenät niiskuttivat, lopuksi haettiin nenäliinoja. Se oli hyvä hetki!