Siirry pääsisältöön

Blogimaailman vertaiset

Selasin blogini menneisyyttä. Tämä blogi on ollut olemassa jo viiden ja puolen vuoden ajan. Se on pitkä taival lapsettomuusblogille. Ensimmäisten bloggaajavertaisten esikoiset ovat jo yli nelivuotiaita. Lapsettomaksi jääneitä on vain kourallinen eikä heidän kuulumisiaan ole enää saatavilla.

Blogimaailma on muuttunut. Tai sitten se on muuttunut vain minun osaltani. Selatessani huomasin, että ensimmäisen blogivuoden aikana olen osallistunut blogien yhteisiin projekteihin. Ainakin Kesän toivotut ja Halloweeniksi haamu -projektit tulivat nyt selatessa vastaan. Projektien tarkoituksena oli kerätä bloggaajia yhteen. Keskittyä johonkin teemaan. Keskustella jostain yhteisestä aiheesta tai jotain muuta samankaltaista. Projekteissa oli aika alkuvaiheen lapsettomia ja lopulta ne alkoivatkin tuntua aika rankoilta, kun itse jäi aina siihen joukkoon, joka ei projektin olemassaolon aikana onnistunut.

Toisenkin blogivuoteni aikana oli paljon yhteistä toimintaa. Jonkin aikaa toimi suljettu blogiyhteisö Tyhjät sylit toiveita täynnä, joka lopulta kuihtui siihen, että suurin osa porukasta tuli raskaaksi. Tapasimme myös lapsettomuusbloggaajien kanssa Simpukka ry:n järjestämässä tapaamisessa. Se porukka jäi Facebook-ryhmäksi. Siitä ryhmästä erosin itse, koska melkein kaikki ryhmäläiset olivat tulleet raskaaksi tai jo saaneet lapsen. Siinä vaiheessa se tuntui liian raskaalta.

Olen kärsinyt moneen otteeseen vertaistukiryhmiin osallistuessani siitä, että jään itse aina jäljelle, kun muut tulevat raskaaksi. Se on ollut rankkaa. Olen kuitenkin sitä mieltä, että on mahtavaa, että kaikenlaisia vertaisverkostoja on ollut saatavilla. Olen saanut tukea ja yhteisymmärrystä niin monelta ihmiseltä, jota sama surullinen elämänkokemus on yhdistänyt. On hienoa, että toisilleen tuntemattomatkin ovat pystyneet yhdistymään ja luomaan yhdessä jotain helpottavaa.

Olisi mahtavaa, että vertaisten tukemista ei unohdettaisi blogeissa. Vertaisverkoston luominen on helppoa. Tässä muutama tapa, joita itse pyrin (joskus paremmin ja joskus huonommin) käyttämään:

  • Linkkaa muiden vertaisten blogeihin.
  • Kommentoi vertaisten blogeihin. Kommenteista tulee hyvä mieli. Siitä huomaa, että joku on lukenut sen, mitä olet kirjoittanut. Parhaimmillaan siitä huomaa, että ei ole ajatuksiensa kanssa yksin.
  • Järjestä vertaisten projekti. Kiitä ja tunnusta. Ole aktiivinen.
  • Älä pelkää. Jos jäätkin viimeiseksi, lopputulos jää lopulta kuitenkin plussalle.
Jos sinulla on tiedossasi lapsettomuutta tai adoptiota käsittelevä blogi, joka ei ole vielä päässyt tuohon vasemmalla olevalle listalle, vinkkaisitko siitä minulle. Etsin kovasti uutta seurattavaa.



Kommentit

Anonyymi sanoi…
Kiitos, kun kirjoitat edelleen! ��
Illusia sanoi…
Kiitos! Ihanaa, että luet!
Anonyymi sanoi…
Mitä kuuluu? :)
Illusia sanoi…
Kiitos, että kysyt. Vastaan siihen uudessa postauksessa.
Täällä ollaan vieläkin blogiasi seuraillen ja myötäeläen, vaikkei enää yhtä aktiivisesti tule linjoilla pyörittyä. Oma blogini on kuivunt kasaan jo aikoja sitten.
Me taidettiin ihan tasan neljä vuotta sitten treffata siellä Simpukalla. :)
Illusia sanoi…
Siitä on kyllä tosiaan jo pitkä aika, kun tapasimme. Kiva kuulla, että seuraat edelleen.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emme me lukkiutuneetkaan kotiin

Adoptioon valmistautuessamme kävimme kursseilla ja neuvonnassa. Niistä jäi monia asioita mieleen. Yksi niistä asioista on se, että kiintymyssuhteen kehittymisen vuoksi olisi hyvä rauhoittaa aluksi elämä oman perheen keskeiseksi. Lapsen on hyvä oppia ensin tuntemaan omat vanhemmat ja vasta sitten alkaa tutustua muuhun maailmaan.
Me emme ole totelleet.
Jo hakumatkalla kyläilimme tuttavaperheessä ja kotiin päästyämme olemme tavanneet monia ihmisiä. Tietysti monet haluavat nähdä meidät. Ja me haluamme nähdä ystäviämme ja perhettämme! Tietenkin haluamme. Meillä oli heitä aivan älytön ikävä silloin, kun vietimme melkein neljä viikkoa hotellin muurien sisäpuolella tutustumassa toisiimme.
Meidän elämämme on sellaista. Me tapaamme ihmisiä, koska ihmiset ovat meille tärkeitä. Vietämme me tietysti paljon aikaa keskenämmekin. Halaamme, sylittelemme ja leikimme. Kerromme, että rakastamme. Meidän ihana perheemme!

Olen yksinäinen

Kirjoitan nyt tekstin, jonka kirjoittamista olen suunnitellut jo useamman vuoden. Asia painaa minua jatkuvasti eikä se tunnu katoavan, vaikka olen yrittänyt ja toivonut pitkään. Tästä tulee vuodatus, joka sisältää aikamoisen määrän itsesääliä. Jostain syystä juuri tämän kirjoittaminen pelottaa minua. On vaikeaa olla avoin muustakin kuin lapsettomuuteen liittyvästä.
Olen yksinäinen. 
Yksinäisyys istahti minuun jo lapsuudessa. Olen kotoisin hyvin pieneltä paikkakunnalta ja kävin ala-asteeni 16 oppilaan koulussa. Minulla oli kaksi luokkakaveria. Meidän perheemme muutti kylään ulkopuolelta. Tiesin aina olevani vääränlainen. En kenenkään sukulainen, väärästä perheestä.
Opiskeluaikoina minulla oli useampikin todella läheinen ystävä. Jokaisen kanssa olin hyvin läheinen. Se oli paita ja peppu -ystävyyttä aina siihen saakka, kunnes ystävä hylkäsi minut paremman tieltä. Lopulta muutuin todella varovaiseksi. En uskalla kiintyä liikaa, koska en halua tulla enää hylätyksi.
Minulla on ja on ollut lähei…

Onnen keskelle tuli myös suru

Siitä on nyt tarkalleen viikko. Hain koiran veljeni luota kotiin. Kävin sen kanssa viimeisellä lenkillä. Rapsuttelin sitä takapihalla ja syötin viimeisiä herkkuja. Nostin sen viimeisen kerran autoon, ja mieheni ajoi sen kanssa eläinlääkäriin.

Koiran kuolema sattuu kovasti. Tuntuu syylliseltä. Aina välillä havahdun ajattelemaan, ettei kukaan pidä huolta siitä. Se on nyt aivan yksin. Me hylkäsimme sen.

Olen onnellinen. Sain ihanan koiran, joka kulki mukana niin monessa. Kahdentoista vuoden ajan minä pidin huolta siitä ja se piti huolta minusta. Se vei minut ulos silloinkin, kun olisin mieluummin jäänyt ikuisiksi ajoiksi itkemään sänkyyn. Se juoksi minun kanssani silloin, kun oli pakko juosta kovaa, että saisi ahdistuksen salpaamat keuhkot taas toimimaan.

Minulla on aivan älytön ikävä. En saa enää koskaan silittää sen mustaa pehmeää karvaa. Se ei enää koskaan nuku jaloissani. Se ei enää saa hepuleita pelkästä elämän ilosta. Se ei enää ulvo, kun paloauto ajaa ohi. Sen tyhjä panta makaa kä…