Siirry pääsisältöön

Näitä kai odottajat pohtivat

Paperit on nyt vihdoin ja viimein saatu toimitettua Interpediaan. Siinä kesti kyllä todella kauan, mutta olen oikein tyytyväinen lopputulokseen. Kuvakansio on oikeasti todella hieno ja kirjeistä tuli myös hyviä. Niihin se aika vierähti. Virallisten papereiden kanssa ei niinkään mennyt aikaa.

Eilen mies pohdiskeli sitä, olisiko tuleva isänpäivä viimeinen ennen lasta. Se on joko viimeinen tai toiseksi viimeinen. Samoin joulu. Viimeistä tai toiseksi viimeistä viedään. Äitienpäivän täytyy jo olla viimeinen ja pääsiäisen. Juhannuksia ei oikein hyvällä tuurilla enää vietetä ilman lasta. Juhlilla odotusta on ennenkin laskettu. Lapsettomuuden alussa niiden määrä suureni. Nyt ne vähenevät.

Tänään avasin puolihuolimattomana erään nimikirjan ja aloin tehdä listaa kivoista nimistä. Aika hurjaa! Minä saatan jo miettiä nimiäkin. Se on tosin hankalaa, koska myös lapsen syntymänimi on hyvä ottaa huomioon. Ylipäänsä nimien antaminen on minulle todella vaikeaa. Olisi kyllä supermahtavaa, jos lapsella olisi jo valmiiksi niin hieno, sukunimeen ja suomalaiseen suuhun mahtuva nimi, ettei sitä tarvitsisi alkaa ollenkaan muuttamaan. Toisaalta olisi hienoa päästä siirtämään sukujemme nimiperinteitä lapselle. Onneksi tätä asiaa ei tarvitse vielä päättää. Saamme makustella asiaa aikamme ja päättää sitten, kun on oikeasti päättämisen aika. On vain jännää pohtia tällaisiakin asioita.

Kommentit

Onnittelut paperitöiden valmistumisesta! Luen todella innokkaasti kaiken, mitä kirjoitat. Siksi, että teidän tarinanne saa pian onnellisen jatkon. Ja toivon myös, että olemme itse joskus samassa tilanteessa. Sinun tarinasi antaa toivoa itselleni. Adoptioblogeja on todella vähän tai sitten en ole niitä löytänyt. Onpa jännittävää laskea viimeisiä jouluja ja juhannuksia ilman lasta! Onnea odotteluun :)
Illusia sanoi…
Kiitos! Kiva kuulla, että teksteistäni on sulle iloa. Toivon todella, että sinunkin tarinasi kirjoittuu lopulta onnelliseksi.
tuulari sanoi…
Ihanaa Illusia. Kärsivällisyyttä odotukseen ja hyvää syksyn jatkoa! -tuuliviirityttö
Illusia sanoi…
Kiitos paljon! On kyllä ihanaa, että voi vihdoin odottaa jotain todella tapahtuvaa. Aurinkoa sinulle, Tuuliviirityttö!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emme me lukkiutuneetkaan kotiin

Adoptioon valmistautuessamme kävimme kursseilla ja neuvonnassa. Niistä jäi monia asioita mieleen. Yksi niistä asioista on se, että kiintymyssuhteen kehittymisen vuoksi olisi hyvä rauhoittaa aluksi elämä oman perheen keskeiseksi. Lapsen on hyvä oppia ensin tuntemaan omat vanhemmat ja vasta sitten alkaa tutustua muuhun maailmaan.
Me emme ole totelleet.
Jo hakumatkalla kyläilimme tuttavaperheessä ja kotiin päästyämme olemme tavanneet monia ihmisiä. Tietysti monet haluavat nähdä meidät. Ja me haluamme nähdä ystäviämme ja perhettämme! Tietenkin haluamme. Meillä oli heitä aivan älytön ikävä silloin, kun vietimme melkein neljä viikkoa hotellin muurien sisäpuolella tutustumassa toisiimme.
Meidän elämämme on sellaista. Me tapaamme ihmisiä, koska ihmiset ovat meille tärkeitä. Vietämme me tietysti paljon aikaa keskenämmekin. Halaamme, sylittelemme ja leikimme. Kerromme, että rakastamme. Meidän ihana perheemme!

Olen yksinäinen

Kirjoitan nyt tekstin, jonka kirjoittamista olen suunnitellut jo useamman vuoden. Asia painaa minua jatkuvasti eikä se tunnu katoavan, vaikka olen yrittänyt ja toivonut pitkään. Tästä tulee vuodatus, joka sisältää aikamoisen määrän itsesääliä. Jostain syystä juuri tämän kirjoittaminen pelottaa minua. On vaikeaa olla avoin muustakin kuin lapsettomuuteen liittyvästä.
Olen yksinäinen. 
Yksinäisyys istahti minuun jo lapsuudessa. Olen kotoisin hyvin pieneltä paikkakunnalta ja kävin ala-asteeni 16 oppilaan koulussa. Minulla oli kaksi luokkakaveria. Meidän perheemme muutti kylään ulkopuolelta. Tiesin aina olevani vääränlainen. En kenenkään sukulainen, väärästä perheestä.
Opiskeluaikoina minulla oli useampikin todella läheinen ystävä. Jokaisen kanssa olin hyvin läheinen. Se oli paita ja peppu -ystävyyttä aina siihen saakka, kunnes ystävä hylkäsi minut paremman tieltä. Lopulta muutuin todella varovaiseksi. En uskalla kiintyä liikaa, koska en halua tulla enää hylätyksi.
Minulla on ja on ollut lähei…

Onnen keskelle tuli myös suru

Siitä on nyt tarkalleen viikko. Hain koiran veljeni luota kotiin. Kävin sen kanssa viimeisellä lenkillä. Rapsuttelin sitä takapihalla ja syötin viimeisiä herkkuja. Nostin sen viimeisen kerran autoon, ja mieheni ajoi sen kanssa eläinlääkäriin.

Koiran kuolema sattuu kovasti. Tuntuu syylliseltä. Aina välillä havahdun ajattelemaan, ettei kukaan pidä huolta siitä. Se on nyt aivan yksin. Me hylkäsimme sen.

Olen onnellinen. Sain ihanan koiran, joka kulki mukana niin monessa. Kahdentoista vuoden ajan minä pidin huolta siitä ja se piti huolta minusta. Se vei minut ulos silloinkin, kun olisin mieluummin jäänyt ikuisiksi ajoiksi itkemään sänkyyn. Se juoksi minun kanssani silloin, kun oli pakko juosta kovaa, että saisi ahdistuksen salpaamat keuhkot taas toimimaan.

Minulla on aivan älytön ikävä. En saa enää koskaan silittää sen mustaa pehmeää karvaa. Se ei enää koskaan nuku jaloissani. Se ei enää saa hepuleita pelkästä elämän ilosta. Se ei enää ulvo, kun paloauto ajaa ohi. Sen tyhjä panta makaa kä…