Siirry pääsisältöön

Näitä kai odottajat pohtivat

Paperit on nyt vihdoin ja viimein saatu toimitettua Interpediaan. Siinä kesti kyllä todella kauan, mutta olen oikein tyytyväinen lopputulokseen. Kuvakansio on oikeasti todella hieno ja kirjeistä tuli myös hyviä. Niihin se aika vierähti. Virallisten papereiden kanssa ei niinkään mennyt aikaa.

Eilen mies pohdiskeli sitä, olisiko tuleva isänpäivä viimeinen ennen lasta. Se on joko viimeinen tai toiseksi viimeinen. Samoin joulu. Viimeistä tai toiseksi viimeistä viedään. Äitienpäivän täytyy jo olla viimeinen ja pääsiäisen. Juhannuksia ei oikein hyvällä tuurilla enää vietetä ilman lasta. Juhlilla odotusta on ennenkin laskettu. Lapsettomuuden alussa niiden määrä suureni. Nyt ne vähenevät.

Tänään avasin puolihuolimattomana erään nimikirjan ja aloin tehdä listaa kivoista nimistä. Aika hurjaa! Minä saatan jo miettiä nimiäkin. Se on tosin hankalaa, koska myös lapsen syntymänimi on hyvä ottaa huomioon. Ylipäänsä nimien antaminen on minulle todella vaikeaa. Olisi kyllä supermahtavaa, jos lapsella olisi jo valmiiksi niin hieno, sukunimeen ja suomalaiseen suuhun mahtuva nimi, ettei sitä tarvitsisi alkaa ollenkaan muuttamaan. Toisaalta olisi hienoa päästä siirtämään sukujemme nimiperinteitä lapselle. Onneksi tätä asiaa ei tarvitse vielä päättää. Saamme makustella asiaa aikamme ja päättää sitten, kun on oikeasti päättämisen aika. On vain jännää pohtia tällaisiakin asioita.

Kommentit

Onnittelut paperitöiden valmistumisesta! Luen todella innokkaasti kaiken, mitä kirjoitat. Siksi, että teidän tarinanne saa pian onnellisen jatkon. Ja toivon myös, että olemme itse joskus samassa tilanteessa. Sinun tarinasi antaa toivoa itselleni. Adoptioblogeja on todella vähän tai sitten en ole niitä löytänyt. Onpa jännittävää laskea viimeisiä jouluja ja juhannuksia ilman lasta! Onnea odotteluun :)
Illusia sanoi…
Kiitos! Kiva kuulla, että teksteistäni on sulle iloa. Toivon todella, että sinunkin tarinasi kirjoittuu lopulta onnelliseksi.
tuulari sanoi…
Ihanaa Illusia. Kärsivällisyyttä odotukseen ja hyvää syksyn jatkoa! -tuuliviirityttö
Illusia sanoi…
Kiitos paljon! On kyllä ihanaa, että voi vihdoin odottaa jotain todella tapahtuvaa. Aurinkoa sinulle, Tuuliviirityttö!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Olen yksinäinen

Kirjoitan nyt tekstin, jonka kirjoittamista olen suunnitellut jo useamman vuoden. Asia painaa minua jatkuvasti eikä se tunnu katoavan, vaikka olen yrittänyt ja toivonut pitkään. Tästä tulee vuodatus, joka sisältää aikamoisen määrän itsesääliä. Jostain syystä juuri tämän kirjoittaminen pelottaa minua. On vaikeaa olla avoin muustakin kuin lapsettomuuteen liittyvästä.
Olen yksinäinen. 
Yksinäisyys istahti minuun jo lapsuudessa. Olen kotoisin hyvin pieneltä paikkakunnalta ja kävin ala-asteeni 16 oppilaan koulussa. Minulla oli kaksi luokkakaveria. Meidän perheemme muutti kylään ulkopuolelta. Tiesin aina olevani vääränlainen. En kenenkään sukulainen, väärästä perheestä.
Opiskeluaikoina minulla oli useampikin todella läheinen ystävä. Jokaisen kanssa olin hyvin läheinen. Se oli paita ja peppu -ystävyyttä aina siihen saakka, kunnes ystävä hylkäsi minut paremman tieltä. Lopulta muutuin todella varovaiseksi. En uskalla kiintyä liikaa, koska en halua tulla enää hylätyksi.
Minulla on ja on ollut lähei…

"Naakat lentää yhdessä"

Minun on pitänyt kirjoittaa moneen otteeseen lapsen kielen kehittymisestä. Se on niin kiinnostavaa! Kiinnostavaa sekä yksityisesti että ammatillisesti.

Olen aloittanutkin sen postauksen kirjoittamista, mutta en ole ehtinyt sitä tehdä. En vielä hautaa ajatusta, mutta totean tässä vaiheessa sen, että kieli on kehittynyt käsittämättömän huimaa vauhtia.

Tänään hän kertoi minulle bussimatkalla esimerkiksi nämä asiat:
"Aurinko laskee alas. On menny jo. Hämärää. Pimeää. Valo päällä. Yö."
"Naakat lentää yhdessä. Lentää taivaalla. Sininen taivas."
"Junaa ei tankata. Sähkö tulee ylhäältä. Sähköjohto ylhäällä."
"Isi-ukkeli on jo kotona. Isi bussilla kotiin. Isi odottaa. Kissat odottaa."

Hän siis puhuu jo suomea. Voi kun itsekin oppisi kieliä tuota tahtia!

Vertaiset vertaansa vailla

Olen todella tyytyväinen siihen, että asuinpaikaksemme on valikoitunut yksi Suomen suurimmista kaupungeista. Täältä löytyy nimittäin kaikkea, mitä tarvitsen. Myös paljon muita adoptioperheitä.
Tapaamme muita adoptioperheitä virallisissa tapaamisissa kaksi kertaa kuukaudessa. On isompi adoptiokerho, joka kokoontuu viikonloppuna ja pienempi, joka kokoontuu arkisena aamupäivänä.
Eniten kadun odotuksessani sitä, että en ikinä etsiytynyt näihin kerhoihin. Odottaminen tuntui niin epävarmalta ja tuskastuttavalta, että pelkäsin tavata perheitä. Pelkäsin, että ikävä kasvaisi liian kovaksi ja että lasten ja vanhempien näkeminen riipaisisi yhtä syvältä kuin kriisin pahimpana aikana. 
Olisi kannattanut päästä pelosta yli. Olisin nähnyt, kuinka tavallista ja luonnollista elämä adoptiolapsen kanssa on. Kuinka tuoreetkin perheet voivat poistua kotoaan ja osallistua kerhoon. Kuinka erityistarpeet, kiintymyssuhteet ja muut ongelmat eivät olekaan olemista määrittävä tekijä. Kuinka iloista ja riehakasta…