Siirry pääsisältöön

Kyllääntymispiste saavutettu

Olen puhunut, kirjoittanut ja lukenut lapsettomuudesta viimeisen kuukauden aikana paljon enemmän kuin pitkään aikaan. Aivan älyttömästi.

Aivan yhtäkkiä alkoi mahdottomasti kyllästyttää. Se sama tarina. Ne samat jutut. Samat kommentit. Eikä mikään muutu, koska tarina on sellainen kuin se on.

Vaikeimmista ajoista on jo neljä vuotta. En enää elä aktiivisesti surun keskellä. Kaikkein eniten tällä hetkellä elän rauhallista odotusta. Asiat ovat siis juuri nyt oikein mainiosti.

Lapsettomuudesta puhuminen on tietysti aktivoinut vanhoja tunteita. Toisaalta olen saanut asiaan liittyen paljon kommentteja. Se on ihanaa! En todellakaan tarkoita, että minulle ei saisi asiasta kirjoittaa tai puhua. Luen, kirjoitan, kuuntelen ja puhun mielelläni.

Kaikkein kyllästynein olen niihin kommentteihin, jotka olisi viisainta jättää kokonaan lukematta. Ne ovat niitä kommentteja, jotka ilmestyvät lehtien nettisivuille juttujen perään. Niissä kommentoivat ovat niitä armottomia, joita etukäteen pelkäsin. He lukevat jutut niin, että olen katkeroitunut ja jäänyt suruuni vellomaan. He eivät voi nähdä sitä, missä tilanteessa olen nyt. Että olen toipunut ja päässyt jo niin paljon eteenpäin.

Toisaalta tämä on hyvä. Mahtava piste tämän elämänvaiheen käsittelylle. Odotus-kirjan avulla saan surullisen tarinani kirjoihin ja kansiin. Siitä tehtyjen juttujen myötä olen saanut kerrattua tarinani ja laitettua siihen pisteen.

Tämän pyörityksen jälkeen on todella aika suunnata eteenpäin. On aika jatkaa onnellista odotusta, elää viimeisiä hetkiä näin, nukkua hyvin(, koska nykyään se on mahdollista), matkustella, syödä ulkona ja kaikkea sitä, mitä minulle kuulemma tulee myöhemmin ikävä.

Kommentit

Donna Orkidea sanoi…
Olen seuraillut blogiasi pitkään, ja julkisuuteen tulosi oli mun mielestä hieno ja rohkea veto. :) Lapsettomuusasioista puhumisella ja niistä puhumattomuudella on varmasti aikansa ja paikkansa. Ehkä sun "kyllääntyminen" on myös yksi merkki siitä, että olet työstänyt asian niin valmiiksi kuin se tässä vaiheessa on työstyäkseen? Eräs fiksu sanoi mulle kerran, että asioita ei kannata olettaa pystyvänsä työstämään "kerralla pakettiin", vaan ne työstyvät sen verran kuin kulloinkin on mahdollista, ja ehkä toisessa elämänvaiheessa taas lisää, jos se on vielä silloin tarpeen.

Onnellista odotusta, rentoa elelyä ja hyvää kevättä! <3
Illusia sanoi…
Paljon kiitoksia kommentista. Tosi mukava lukea ajatuksiasi.

Varmasti on juuri niin, että toipuminen tapahtuu sykäyksissä. Tämä sykäys varmasti heittää pitkälle eteenpäin.
Toiveena vauva. sanoi…
Mulla on välillä ihan sama fiilis. Kyllästyttää puhua varsinkin uusille ihmisille lapsettomuudesta. Tai huomaan kyllästyneen niihin vastauksiin. Vaikka kuinka kertoisi yksityiskohtaisesti niistä tunteista mitä kokee niin aina saa vähättelyä ja sellasen tunteen, ettei toinen edes yritä ymmärtää. En jaksa nykyää edes alkaa korjaamaan tai oikomaan kun tulee niitä että no mutta saat nyt matkustella ja tehdä kaikkea mitä lapsen kanssa ei välttämättä pysty niin hyvin tekemään. joten antaa olla, oon yrittäny oikoa näitä asioita niin monta vuotta etten enää jaksa ihan samanlailla :D

Oli muuten ihana nähdä lauantaina! <3
Illusia sanoi…
Aika samoja polkuja ne keskustelut tosiaan kulkevat. Harvoin näihin juttuihin saa uutta näkökulmaa silloin, kun juttelee ihmisen kanssa, jolla ei ole samaa kokemusta.

Oli tosi kiva tavata lauantaina!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Olen yksinäinen

Kirjoitan nyt tekstin, jonka kirjoittamista olen suunnitellut jo useamman vuoden. Asia painaa minua jatkuvasti eikä se tunnu katoavan, vaikka olen yrittänyt ja toivonut pitkään. Tästä tulee vuodatus, joka sisältää aikamoisen määrän itsesääliä. Jostain syystä juuri tämän kirjoittaminen pelottaa minua. On vaikeaa olla avoin muustakin kuin lapsettomuuteen liittyvästä.
Olen yksinäinen. 
Yksinäisyys istahti minuun jo lapsuudessa. Olen kotoisin hyvin pieneltä paikkakunnalta ja kävin ala-asteeni 16 oppilaan koulussa. Minulla oli kaksi luokkakaveria. Meidän perheemme muutti kylään ulkopuolelta. Tiesin aina olevani vääränlainen. En kenenkään sukulainen, väärästä perheestä.
Opiskeluaikoina minulla oli useampikin todella läheinen ystävä. Jokaisen kanssa olin hyvin läheinen. Se oli paita ja peppu -ystävyyttä aina siihen saakka, kunnes ystävä hylkäsi minut paremman tieltä. Lopulta muutuin todella varovaiseksi. En uskalla kiintyä liikaa, koska en halua tulla enää hylätyksi.
Minulla on ja on ollut lähei…

"Naakat lentää yhdessä"

Minun on pitänyt kirjoittaa moneen otteeseen lapsen kielen kehittymisestä. Se on niin kiinnostavaa! Kiinnostavaa sekä yksityisesti että ammatillisesti.

Olen aloittanutkin sen postauksen kirjoittamista, mutta en ole ehtinyt sitä tehdä. En vielä hautaa ajatusta, mutta totean tässä vaiheessa sen, että kieli on kehittynyt käsittämättömän huimaa vauhtia.

Tänään hän kertoi minulle bussimatkalla esimerkiksi nämä asiat:
"Aurinko laskee alas. On menny jo. Hämärää. Pimeää. Valo päällä. Yö."
"Naakat lentää yhdessä. Lentää taivaalla. Sininen taivas."
"Junaa ei tankata. Sähkö tulee ylhäältä. Sähköjohto ylhäällä."
"Isi-ukkeli on jo kotona. Isi bussilla kotiin. Isi odottaa. Kissat odottaa."

Hän siis puhuu jo suomea. Voi kun itsekin oppisi kieliä tuota tahtia!

Vertaiset vertaansa vailla

Olen todella tyytyväinen siihen, että asuinpaikaksemme on valikoitunut yksi Suomen suurimmista kaupungeista. Täältä löytyy nimittäin kaikkea, mitä tarvitsen. Myös paljon muita adoptioperheitä.
Tapaamme muita adoptioperheitä virallisissa tapaamisissa kaksi kertaa kuukaudessa. On isompi adoptiokerho, joka kokoontuu viikonloppuna ja pienempi, joka kokoontuu arkisena aamupäivänä.
Eniten kadun odotuksessani sitä, että en ikinä etsiytynyt näihin kerhoihin. Odottaminen tuntui niin epävarmalta ja tuskastuttavalta, että pelkäsin tavata perheitä. Pelkäsin, että ikävä kasvaisi liian kovaksi ja että lasten ja vanhempien näkeminen riipaisisi yhtä syvältä kuin kriisin pahimpana aikana. 
Olisi kannattanut päästä pelosta yli. Olisin nähnyt, kuinka tavallista ja luonnollista elämä adoptiolapsen kanssa on. Kuinka tuoreetkin perheet voivat poistua kotoaan ja osallistua kerhoon. Kuinka erityistarpeet, kiintymyssuhteet ja muut ongelmat eivät olekaan olemista määrittävä tekijä. Kuinka iloista ja riehakasta…