Siirry pääsisältöön

Tahattomasti lapsettomilla on vastuu liikakansoituksesta

Kun lapsettomuudesta kirjoitetaan mediassa, saa kirjoitus aina aika samanlaisia kommentteja. Yksi kommenttityyppi on se, jossa sanotaan, ettei kaikkien tarvitsekaan saada lapsia. Maailmassa on liian paljon ihmisiä jo nykyisellään. On siis typerää haluta lasta niin paljon, että menee hoitoihin. Kannattaisi tehdä ekoteko ja jättää lapsi tekemättä kokonaan.

Luen aika vähän lapsitoiveeseen, raskauteen ja pieniin lapsiin liittyviä juttuja, joten en ihan tarkkaan tiedä, mutta arvelen, ettei näitä kommetteja tule sellaisiin juttuihin.

Liikakansoituksen ratkaisu tuntuu siis olevan nimenomaan tahattomasti lapsettomien harteilla. Luonnonvalinta on karsinut juuri meidät pois lisääntyjien joukosta ja siihen on tyytyminen.

Kyllästyttävä kommentti.


Kommentit

Anonyymi sanoi…
Hei! Löysin blogisi vasta nyt erään lehtijutun kautta ja jäin aivan koukkuun. Olen itse ns. entinen lapseton ja myös pahasta endometrioosista nuoresta asti kärsinyt. Pitkällisten lapsettomuushoitojen avulla saimme kuitenkin mieheni kanssa aivan ihanat lapset ja siitä olen ikuisesti onnellinen ja kiitollinen. En ole enää vuosiin jaksanut lukea lapsettomuudesta kirjoittelua ja kommentointia, sillä lähinnä se on satuttanut, ja tämän tyylinen ajattelu olikin minulle hieman uutta ja todella järkyttävää. Voin vain todeta, että ihmiset, jotka ovat sitä mieltä, että lapsettomuudesta kärsivien ei ole lapsia tarkoituskaan saada mm. ylikansoittumisen vuoksi, ovat todella, todella julmia, ajattelemattomia ja heidän sietäisi miettiä koko elämän arvonsa ja asenteensa uudelleen. Tekisi mieleni kysyä, mitä he sitten ovat mieltä mm. päihderiippuvaisten lasten teosta? Sekö siis on ihan ok, kun eivät joudu lapsettomuushoidoissa hyppäämään, mutta saattavat maailmaan lapsia, jotka kärsivät mahdollisesti jo elämänsä alusta lähtien esim. päihteiden aiheuttamasta kehitysvammasta ja joutuvat lisäksi elämään turvatonta elämää päihteiden keskellä. Mutta pääasia, ettei ole tarvinnut lapsettomuushoitoihin turvautua...

Anteeksi avautumiseni, aihe vain kosketti ja oli ihan pakko kommentoida asiaa. Kaikkea hyvää sinulle, miehellesi ja teidän tulevalle lapsellenne.

- Liisi
Illusia sanoi…
Kiitos Liisi!

Juuri näin! Kommentti on aivan käsittämätön. Ei tarvitse montaa sanomalehteä lukea, kun jo saa todistusaineistoa siitä, että kaikkien lisääntymiseen kykenevien ei pitäisi saada lapsia.

Aivan ihanaa, että olet löytänyt blogini. Lämmittää kovasti mieltä.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emme me lukkiutuneetkaan kotiin

Adoptioon valmistautuessamme kävimme kursseilla ja neuvonnassa. Niistä jäi monia asioita mieleen. Yksi niistä asioista on se, että kiintymyssuhteen kehittymisen vuoksi olisi hyvä rauhoittaa aluksi elämä oman perheen keskeiseksi. Lapsen on hyvä oppia ensin tuntemaan omat vanhemmat ja vasta sitten alkaa tutustua muuhun maailmaan.
Me emme ole totelleet.
Jo hakumatkalla kyläilimme tuttavaperheessä ja kotiin päästyämme olemme tavanneet monia ihmisiä. Tietysti monet haluavat nähdä meidät. Ja me haluamme nähdä ystäviämme ja perhettämme! Tietenkin haluamme. Meillä oli heitä aivan älytön ikävä silloin, kun vietimme melkein neljä viikkoa hotellin muurien sisäpuolella tutustumassa toisiimme.
Meidän elämämme on sellaista. Me tapaamme ihmisiä, koska ihmiset ovat meille tärkeitä. Vietämme me tietysti paljon aikaa keskenämmekin. Halaamme, sylittelemme ja leikimme. Kerromme, että rakastamme. Meidän ihana perheemme!

Olen yksinäinen

Kirjoitan nyt tekstin, jonka kirjoittamista olen suunnitellut jo useamman vuoden. Asia painaa minua jatkuvasti eikä se tunnu katoavan, vaikka olen yrittänyt ja toivonut pitkään. Tästä tulee vuodatus, joka sisältää aikamoisen määrän itsesääliä. Jostain syystä juuri tämän kirjoittaminen pelottaa minua. On vaikeaa olla avoin muustakin kuin lapsettomuuteen liittyvästä.
Olen yksinäinen. 
Yksinäisyys istahti minuun jo lapsuudessa. Olen kotoisin hyvin pieneltä paikkakunnalta ja kävin ala-asteeni 16 oppilaan koulussa. Minulla oli kaksi luokkakaveria. Meidän perheemme muutti kylään ulkopuolelta. Tiesin aina olevani vääränlainen. En kenenkään sukulainen, väärästä perheestä.
Opiskeluaikoina minulla oli useampikin todella läheinen ystävä. Jokaisen kanssa olin hyvin läheinen. Se oli paita ja peppu -ystävyyttä aina siihen saakka, kunnes ystävä hylkäsi minut paremman tieltä. Lopulta muutuin todella varovaiseksi. En uskalla kiintyä liikaa, koska en halua tulla enää hylätyksi.
Minulla on ja on ollut lähei…

Onnen keskelle tuli myös suru

Siitä on nyt tarkalleen viikko. Hain koiran veljeni luota kotiin. Kävin sen kanssa viimeisellä lenkillä. Rapsuttelin sitä takapihalla ja syötin viimeisiä herkkuja. Nostin sen viimeisen kerran autoon, ja mieheni ajoi sen kanssa eläinlääkäriin.

Koiran kuolema sattuu kovasti. Tuntuu syylliseltä. Aina välillä havahdun ajattelemaan, ettei kukaan pidä huolta siitä. Se on nyt aivan yksin. Me hylkäsimme sen.

Olen onnellinen. Sain ihanan koiran, joka kulki mukana niin monessa. Kahdentoista vuoden ajan minä pidin huolta siitä ja se piti huolta minusta. Se vei minut ulos silloinkin, kun olisin mieluummin jäänyt ikuisiksi ajoiksi itkemään sänkyyn. Se juoksi minun kanssani silloin, kun oli pakko juosta kovaa, että saisi ahdistuksen salpaamat keuhkot taas toimimaan.

Minulla on aivan älytön ikävä. En saa enää koskaan silittää sen mustaa pehmeää karvaa. Se ei enää koskaan nuku jaloissani. Se ei enää saa hepuleita pelkästä elämän ilosta. Se ei enää ulvo, kun paloauto ajaa ohi. Sen tyhjä panta makaa kä…