Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 20. toukokuuta 2017

"Nääthän, miten reipas tänään oon"

Toukokuu on minun ammatissani aina aivan mahdoton. Tekemistä on niin paljon, että pää oikeasti vähän hajoaa. Muisti pettää, ajatuksia on kerralla sata, tunnit eivät riitä. Vielä pari viikkoa on jaksettava ja sitten aivan yhtäkkiä kaikki loppuu kuin seinään.

Tämän kaaoksen keskellä pari laulua on seurannut minua korvamatoina. Lapsettomuuden kannalta niistä merkittävämpi minulle on tämä Johanna Kurkelan Ingrid:

Laulussa on niin paljon sellaista, joka osuu.

Kun olen kuunnellut tätä laulua, en kuitenkaan ajattele itseäni nyt. Vaikka minulla on töissä aivan älytön kiire, ei tämä väsymys ole mitään verrattuna väsymykseeni aikaisempina toukokuina viimeisen seitsemän vuoden aikana. Tällä kertaa olen vain väsynyt. Minun ei tarvitse taistella ollakseni reipas.

Muistan niin hyvin sen olon, joka minulla pahimpina aikoina oli. Sen uskomattoman väsymyksen, ahdistuksen ja surun. Sen, että piti oikeasti esittää reipasta koko ajan. Jos ei olisi esittänyt, ei olisi enää pystynyt nousemaan ylös sängystä.

Ja sen, kuinka helppo ihmisten on uskoa siihen reippauteen. Kuinka oikeasti kukaan ei tuntunut perusteellisesti ymmärtävän sitä, kuinka loppu olin. Eikä se ollut kenenkään syy. En voinut kertoa sitä kenellekään, koska pelkäsin romahtavani lopullisesti.

Tiedän, kuinka loputtoman uupuneita monet tätä lukevat ovat. Tiedän ja toivon, että jollakin tavalla pystyisin jonkun toisen oloa helpottaa nyt, kun jaksan toukokuunkin ilman, että pelottaa. Lämpimiä ajatuksia sinulle, jota uuvuttaa.

Pahimpina päivinä riittää, että hengittää. Parhaimpina päivinä voi yrittää uskoa, että se ei kestä ikuisesti.
Onni on päätöksestä kii, täytyy piristyy, nousta ja pukeutuu.Eikä saa jäädä vellomaan kaikkeen haikeaan niin että masentuu. 
Kyllä mä tämän tiedän ja nääthän, miten reipas tänään oon.Hymy huulilla työni mä teen.Ja sinä täysin sokee ootsille kuinka mä suistunut oon - pimeyteen. 
Eikö niin, täytyy selviytyy, ei saa pysähtyy. Tää oli minun syy.Kaikki muutkin kantaa taakkojaan,nyt mun pitää vaan kuoreni kovettaa. 
Kyllä mä tämän tiedän ja nääthän, miten reipas tänään oon.Hymy huulilla työni mä teen.Ja sinä täysin sokee oot,sille miten uupunut oon. 
Pystyn nauramaan, pystyn valon tuomaan,vaikken oikeesti henkeä saa.Mä kyllä reipas tänään oonvaikka melkein luovutan jo. 
Miten reipas tänään oonhymy huulilla työni mä teen.Ja sinä täysin sokee ootsille miten uupunut oon
 
Biisin löysin Simpukka ry:n Spotify-listasta #LapsettomienLauantain Voimabiisilista

3 kommenttia:

Päivän paisteessa kirjoitti...

Hyvä kirjoitus! Hyvin samanlaisia ajatuksia olen itsekin käynyt läpi vuosien varrella. Reippaan roolia on pitänyt vetää töissä, juhlissa ja kaikenlaisissa sosiaalisissa tapaamisissa. Nykyään vain silloin tällöin erityisen pahoissa tilaisuuksissa tai kun on vain huono päivä lapsettomuuden suhteen. Ingrid on ollut myös minun voimabiisinäni, harvinaisen osuva. Tsemppiä kevätkiireisiin! :)

Tähti kirjoitti...

Hei, olen jo pitkään lukenut blogiasi. :) Tahtoisin kiittää oivaltavista kirjoituksistasi, olen jäänyt miettimään useita pitkäksikin aikaa. Vaikutat lämpimältä ihmiseltä, lapsettomana saan niistä oikeasti voimaa :)

Illusia kirjoitti...

Kiitos Tähti! Aivan mahtavaa, että tekstini ovat antaneet jotain oivallettavaa!

Kiitos myös sinulle Päivän paisteessa!