Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2017.

Lapsia tulee

"Perhe sai lapsiesityksen Etelä-Afrikasta."

Nyt niitä on taas tullut. Puheluita. Niitä on tullut sellaisille perheille, jotka ovat odottaneet meitä vähemmän, ja sellaisille perheille, jotka ovat odottaneet meitä enemmän. Ne puhelut tekevät ihmisistä äitejä ja isiä. Käsittämättömiä puheluita!

Miltä tämän pitäisi minussa tuntua? Jokainen puhelu tuo meidät lähemmäksi lastamme. Seuraava puhelu voi koko ajan olla meille.

Minua pelottaa. Pelottaa, että koko maailmani muuttuu. Ja minun maailmassani on monia asioita, joiden en haluaisi muuttuvan. Pelottaa, että mikään ei muutukaan. Jos en kuitenkaan oikein osaa olla onnellinen edes lapsen kanssa. Pelottaa, että en osaa. Pelottaa, että lapsi ei kiinny meihin. Pelottaa jonain päivänä jättää työelämä taakse ja nousta lentokoneeseen.

Enkä oikein tiedä, mitä muuta voisin tuntea. En tiedä vielä, millaiselta lapsen rakastaminen tuntuu. En tiedä, miltä tuntuu saada sellainen uskomaton puhelu.

Ne hurjat onnelliset tunteetkin tuntuvat pelotta…

Toinen blogi

Olen jo jonkin aikaa pyöritellyt mielessäni ajatusta uudesta blogista. Haluan nimittäin pitää tämän blogin puhtaasti lapsettomuus- ja adoptioaiheisena.

Olen kuitenkin jo pitkään tottunut kirjoittamaan oivallukseni ja ajatukseni tekstiksi. Mitä kauemmaksi rankoista ajoista päätyy, sitä enemmän ajatuksissa on muitakin kuin lapsettomuuteen liittyviä asioita. Niinpä aloitin viimein uuden blogin, jonka aihealueina on kaikki sellainen, joka minua sattuu kiinnostamaan.

Tervetuloa siis seuraamaan myös Toivoo N -blogia!

Oikean kokoinen vaiva

Heräsin eilen aamulla ennen viittä kovaan päänsärkyyn. En ole pitkään aikaan herännyt kipuihin. Tämä kipu antoi kuitenkin pari aika ilahduttavaa huomiota.

Ensinnäkin huomasin, kuinka kauan olen saanut nauttia hyvästä voinnista. Aamun herääminen, särkylääkkeen vaikutuksen odottaminen ja huonosti nukutun yön väsymys tuntuivat tutuilta, mutta ne olivat menneisyyden kaikuja.

Toiseksi huomasin, että laukkuni ei enää muistuta apteekkia. Minulla oli laukussani vain yksi särkylääkeannos ja jouduin kurvaamaan työmatkalla apteekkiin lisäämään särkylääkevarastoja. Ennen en olisi uskaltanut antaa särkylääkkeiden loppua, koska se olisi saattanut tarkoittaa talttumatonta kipua. Ennen laukussani oli ainakin kolmenlaisia särkylääkkeitä (Ketorin, Panadol ja Panacod), aina.

Kolmanneksi apteekista töihin ennättäessäni iskin apteekin pussin työpöydälle ja vedin lääkkeet siinä samalla, kun kerroin työkavereille aamuisesta päänsärystä. Aikaisemmin otin lääkkeet piilossa enkä puhunut kaameista kivuistani ju…

Ei kuulu mitään.

Ei kuulu mitään.

Tai no jotain. Rikosrekisteriotteet pitäisi tilata ja lokakuussa umpeutuu lisäselvitys. Täytyy siis tilata otteet ja varata aika sosiaalityöntekijälle. Taas.

Muuten olen viimeaikoina käyttänyt paljon aikaa kirjoittamiseen. Jotain lapsettomuuteen liittyvää käsikirjoituksen tyyppistä on syntymässä, mutta kaikki on vielä aika alkuvaiheessa eli ei siitä vielä sen enempää.

Lisäksi työ on taas viimeiset pari viikkoa pitänyt kiireisenä. Kesä loppui ja arki alkoi. Se tuntuu yhtäaikaa ärsyttävältä ja ihanalta. Se kyllä jännittää, että ehdinkö tekemään kokonaisen lukuvuoden verran töitä vai jäänkö jossain vaiheessa äitiyslomalle. Aikamoinen ajatus!