Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 31. lokakuuta 2017

Nauttikaa nyt ja oletteko varmasti valmistautuneet kaikkeen?

On hassua, kuinka ristiriitaisia neuvoja meille tällä hetkellä jaetaan.

Toisaalta meidän käsketään nauttia nyt kaikesta siitä, mitä kahdestaan eläminen tuo: pitkistä yöunista, rauhasta kotona, kahviloista, viinistä, matkustelusta, työstä ja toisistamme.

Nauttikaa nyt. Se on hassu neuvo. Jos koen yksinäisyyttä tässä hetkessä, se ei muutu nautinnoksi, vaikka tiedänkin, että jonkin ajan kuluttua yksin oleminen muuttuu ylellisyydeksi. Jos minulla on viikonloppuna tylsää, se ei muutu nautinnoksi, vaikka tiedän, että pian minulla on aivan älyttömästi tekemistä.

Tiedän tosin jo valmiiksi, että nauttimisneuvoa jaetaan kaikissa lapsen kasvuvaiheissa: Nauttikaa nyt. Lapset ovat niin vähän aikaa pieniä. Tai kohta se murrosikä alkaa. Tai kohta se muuttaa pois kotoa. Tai nyt kun saatte olla kahdestaan. Nauttikaa nyt!

Ja sitten toisaalta.

Oletteko varmasti valmiita? Tajuatteko te, että kun lapsi tulee, ette enää voi nukkua yhdeksään. Ette te enää vietä rauhallisia aamiaisia. Oletteko ymmärtäneet sen? Te ette enää makaa sohvalla, ettekä käy yksin edes vessassa. Ette te enää voi käydä jatkuvasti ravintoloissa syömässä. Ettekä voi juoda viiniä viikonloppuisin. Kannattaa varautua kaikkeen. Pitää olla valmis. Pitää näyttää valmiilta.

Siis nauttikaa nyt ja olkaa varmasti valmiina kaikkeen!

torstai 26. lokakuuta 2017

Hehkutusta siellä ja hehkutusta täällä

Hehkutin jo Toivoo N -blogissa, mutta hehkutanpa nyt täälläkin nopeasti.

Olen suureksi ilokseni voittanut Suomen kipu ry:n Kipu liikuttaa -kirjoituskilpailun tekstilläni Kohta kipua ei enää ole.

Teksti käsittelee endometrioosia ja lapsettomuutta ja se julkaistaan Suomen kipu ry:n Kipupuomi-lehdessä sekä yhdistyksen verkkosivuilla. Jos teksti siis kiinnostaa, kannattaa seurata näitä julkaisuja. Toki linkkaan heti tännekin, kun teksti on netissä saatavilla.

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Oho! En ole enää katkera!

Olen viettänyt syyslomaviikkoa ja vieraillut viikon aikana kolmessa eri lapsiperheessä. Olen sylitellyt, leikkinyt ja höpötellyt lasten kanssa ja jutellut ja pohtinut aikuisten kanssa.

Nautin näistä kohtaamisista tällä hetkellä aivan mielettömästi. Lasten ja ystävieni seura on aivan parasta.

Myös tällä viikolla satuin lukemaan jostain lapsettomien someryhmän päivitystä, jossa oli aika tylyjä ajatuksia lapsen saaneista ja heidän ymmärtämättömyydestään. Niitä samoja ajatuksia, joita minullakin on ollut.

Olin pahimmillani kamalan kateellinen ja kääriytynyt oman napani ympärille. Silloin ajattelin kamalia ajatuksia. Mitä tuokin valittaa, kun kaikki on hänellä niin hyvin. Mitä väliä on huonosti nukutuilla öillä, jos on kuitenkin saanut lapsen?

Olen lauhtunut todella paljon. Voin nyt itse hyvin ja ymmärrän mainiosti, että väsymys on rankkaa ja että lapsen saaminen on rankkaa. Aivan älyttömän rankkaa kaiken ihanan keskellä.

Olen tyytyväinen huomatessani, että olen oikeasti päässyt yli. Osaan oikeasti ajatella asiaa jo laajemmalta kantilta. Lapsettomuus ei enää määrittele minua.

On epäreilua tuomita kriisin keskellä elävä katkeraksi. Oikeasti katkeruuden voi määrittää vasta sitten, kun kriisi on jo ohi ja toipumiseen on ollut aikaa. Kriisin aikana kuuluukin olla itsekäs ja katkera. Se on hyvä tapa suojautua järjettömältä epäreiluudelta. Ajattelen kuitenkin myös niin, että jokaisen kriisistä toipuvan on pakko nähdä vaivaa, ettei jää katkeraksi. Se on selviytymiskeino, joka alkaa pikkuhiljaa syövyttää kaikkea.

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Antakaa minun odottaa rauhassa!

Melkein kaikki, joiden kanssa puhun adoptiolapsen odottamista, ovat kärsimättömiä. Eikö se jo tule? Milloin se tulee? Kyllä se kestää pitkään! Koettakaa jaksaa odottaa! Saisi jo tulla!

He ovat kärsimättömiä, vaikka minä sanoisin sataan kertaan olevani kärsivällinen. Minun odottamiseni on rauhallista. Ei minulla ole kiire. Lapsi tulee, kun tulee. Kaikki on hyvin.

Joskus tuntuu, että keskustelukumppani haluaisi oikein lietsoa kärsimättömyyttä minuunkin. Välillä tekisi mieli huutaa, että antakaa minun odottaa rauhassa! Tämä on minun prosessini ja minun lapseni. Antakaa sen tulla sitte, kun tulemisen aika on. Kuunnelkaa minua! Älkää olettako, miltä minusta tuntuu.

En minä niin tietenkään tee, vaan sanon sadannenensimmäisen kerran olevani kärsivällinen.

Olen muuten ollut kärsivällinen jo kohta kahden vuoden ajan. Edelleen vaan kauhistellaan sen kestoa.