Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 20. marraskuuta 2017

Links links!

Päivän paisteessa -blogi on tiivistänyt hienosti vinkkejä lapsettoman kohtaamiseen. Todella tärkeitä ja hyviä huomioita.
Viisitoista vinkkiä lapsettoman kohtaamiseen

Päivän paisteessa on tällä hetkellä yksi lempiblogeistani. Meitä yhdistää samanlainen elämäntilanne, mutta koen myös, että jaamme paljon samanlaisia ajatuksia. On todella ihanaa löytää blogien parista täsmävertaisia.

keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Magneettikuvaus

Kävin magneettikuvauksessa pari viikkoa sitten. Itse kuvaus oli sekä ahdistava että rauhallinen. Toisaalta oli ihan mukavaa pysähtyä lähes tunniksi kuuntelemaan radiota ja vain hengittelemään mahdollisimman paikallaan. Mikäs siinä makoillessa.

Toisaalta se oli pelottavaa. Aina silloin tällöin meinasin villitä ajatukseni ahtaanpaikankammoon. Aloin ajatella, että jos yhtäkkiä havahtuisinkin siihen, että hoitajat olisivat kokonaan kadonneet ja että minun pitäisi yrittää päästä pois omin avuin. Onneksi sain järjen pysymään päässäni ja keskityin lopulta rauhallisesta hetkestä nauttimiseen.

Tulokset tulivat viime viikolla. Vieläkään ei aivan tarkkaan osata sanoa, mikä omituinen munasarjan näköinen asia on, mutta todennäköisesti se ei ole kasvain eikä endometrioosikudosta. Todennäköisesti se on arpea.

Edelleen pitää kuitenkin seurata. Muutaman kuukauden päästä on taas kontrolli, jossa katsotaan, mitä sille on tällä välin tapahtunut.

Onneksi mitään oireita ei ole. Olen oikeasti älyttömän onnellinen siitä, että kipuni ovat jääneet taakse. Tietysti vähän pelottaa, että ne vielä palaavat, mutta juuri nyt keskityn nauttimaan kivuttomasta kropastani. Pienin askelin alan saamaan sen hallintaani. Sen notkeus ja voimat alkavat palata. Jonain päivänä voin ehkä kokonaan nauttia siitä.

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Tämä saattaa olla viimeinen

On melko mahdollista, että ensi vuonna vietämme isänpäivää niin, että mies näyttelee nukkuvaa, kun me lapsen kanssa järjestämme hänelle aamupalaa sänkyyn. Ehkä olemme tehneet hänelle kortin, johon lapsi on piirtänyt jotain omaansa ja johon minä sitten olen kirjoittanut onnittelut. Ehkä soitamme minun isälleni yhdessä lapsen kanssa ja toivotamme hyvää isänpäivää papalle. Olemme lähettäneet hänellekin kortin postissa jo etukäteen.

Kunpa se olisi totta. Kunpa saisimme mahdollisimman pian lapsemme täyttämään sylejämme ja näitä tyhjiä viikonloppuja.

Ikävä!

lauantai 4. marraskuuta 2017

Mahdollisia äitikavereita

Olen alkanut huomata naapurustoni äitejä.

Kun joku tulee vaunuilla vastaan, mietin, tutustummekohan jossain vaiheessa lastemme kautta. Ehkä meidän lapsemme on juuri hänen lapsensa ikäinen. Ehkä alamme käydä samassa leikkipuistossa tai ehkä lapsemme ovat lopulta samassa päiväkotiryhmässä tai koululuokassa.

Alan pikkuhiljaa löytää identiteettini heidän seurastaan. Raskausmaha tai pieni lapsi eivät enää aiheuta kateuden pistosta, vaan yhteenkuuluvuuden tunteen. Minusta lapsen odotusta tai lapseni ikää ei vielä näe päällepäin. Ihan pian hän kuitenkin on täällä. Ihan pian muutkin näkevät, että minä olen äiti.

Minusta on tulossa äiti.