Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2018.

Kaksi näkökulmaa lapsettomuuteen

Taustaa: Nimimerkit Illusia (Toiveissa) ja Lapseton kasvattaja (En halua lapsia) ovat tutustuneet toisiinsa tiiviin harrastusryhmän kautta viisi vuotta sitten. Samana vuonna Illusia ja hänen miehensä olivat juuri lopettaneet tuloksettomiksi jääneet hedelmöityshoidot ja aloittaneet adoptioprosessin. Illusialle tuo vuosi 2013 oli elämän rankin; hän kuvailee itse olleensa ihmisraunio, joka pidätteli koko ajan itkua. Lapseton kasvattaja tekee työtä lasten ja nuorten parissa, mutta ei halua omaa lasta.

LAPSETON KASVATTAJA:

Tutustumisemme alkuvaiheessa kerroit, että olette adoptioprosessissa. Muistan ajatelleeni, että vau, tuotakaan asiaa ei toisesta ihmisestä päällepäin näe. Ajattelin ja taisin sanoakin sen silloin sinulle, että olet rohkea ja vahva, kun kerrot avoimesti noin vaikeista asioista. Sitten joskus myöhemmin kun löysin blogisi ja luin, kuinka rikki olit, sain taas ahaa-elämyksen: tuokaan ei näkynyt päällepäin. Miltä tämä sinusta kuulostaa?

Entä oletko aina tiennyt haluavasi äid…

Mitään ei kuulu

Ihanaa, että blogiani on käyty lukemassa ja kommentoimassa myös nyt, kun olen pitkän aikaa ollut ihan hiljaa.

Hiljaisuuteen on oikeastaan kaikkein eniten se syy, että ei ole oikein mitään kerrottavaa.

Ihan pian julkaisen täällä kuitenkin dialogipostauksen vapaaehtoisesti lapsettoman ystäväni kanssa. Käykää siis jatkossakin kurkkimassa!