Siirry pääsisältöön

Ihana, kamala kotiinpaluu

Kotona oleminen on ihanaa ja kamalaa.

Täällä olemme vapaita liikkumaan ja kulkemaan. Täällä tiedämme, miten toimia ja osaamme olla. Täällä ovat ystävät ja sukulaiset. Oma sänky ja tyyny. Ihana sää.

Täällä täytyy tehdä isoja päätöksiä. Täällä täytyy järjestää, siivota, omaksua, asettua. Täällä on pelkoja ja itkua. Täällä kiristyy hermot. Täällä on vaaranpaikkoja, joita on pakko tilkitä vauhdilla.

Täällä on paljon naurua ja uutta ihmeteltävää. Täällä tuttu saattaa kävellä milloin vain vastaan. Täällä on innokkaita naapureita. Täällä on auto, jolla kulkea.

Täällä ei ole Afrikan kaunista yötaivasta. Täällä ei ole ihania naapureita samassa tilanteessa. Täällä ei voi lähteä safarille. Täällä ei ole siivouspalvelua kahteen kertaan viikossa. Täällä ei ole matkatoimistoa, jonne viesteillä, jos haluaa tehdä jotain. Täällä ei ole adoptiojärjestön työntekijää, jota pyytää käymään, kun pienikin asia askarruttaa.

Täällä ei tarvitse jonottaa virastossa tuntikaupalla. Täällä ei tarvitse elää muurien ja sähkölankojen suojassa. Täällä ei tarvitse ehtiä kotiin ennen puolta kuutta, ettei jää pimeyden vangiksi.

Täällä asettuu elämään ihana uusi perhe, jonka jokaiseen päivään mahtuu uskomattoman paljon naurua ja hellyyttä. Täällä rakastetaan.

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Ihana kuulla teistä! Luulenpa että elämä kotosalla vain paranee kun tutustutte ja rutiinit löytyvät.

Villis/ avojaloinsite.wordpress.com
Anonyymi sanoi…
Kuinka jännittäviä ja uusia tilanteita tutussa ympäristössä. Ihanaa tutustumisen aikaa teille! Toivottavasti saamme taas pian kuulla teistä.


<3

Https://adoptiomatka.wordpress.com



Tämän blogin suosituimmat tekstit

Olen yksinäinen

Kirjoitan nyt tekstin, jonka kirjoittamista olen suunnitellut jo useamman vuoden. Asia painaa minua jatkuvasti eikä se tunnu katoavan, vaikka olen yrittänyt ja toivonut pitkään. Tästä tulee vuodatus, joka sisältää aikamoisen määrän itsesääliä. Jostain syystä juuri tämän kirjoittaminen pelottaa minua. On vaikeaa olla avoin muustakin kuin lapsettomuuteen liittyvästä.
Olen yksinäinen. 
Yksinäisyys istahti minuun jo lapsuudessa. Olen kotoisin hyvin pieneltä paikkakunnalta ja kävin ala-asteeni 16 oppilaan koulussa. Minulla oli kaksi luokkakaveria. Meidän perheemme muutti kylään ulkopuolelta. Tiesin aina olevani vääränlainen. En kenenkään sukulainen, väärästä perheestä.
Opiskeluaikoina minulla oli useampikin todella läheinen ystävä. Jokaisen kanssa olin hyvin läheinen. Se oli paita ja peppu -ystävyyttä aina siihen saakka, kunnes ystävä hylkäsi minut paremman tieltä. Lopulta muutuin todella varovaiseksi. En uskalla kiintyä liikaa, koska en halua tulla enää hylätyksi.
Minulla on ja on ollut lähei…

"Naakat lentää yhdessä"

Minun on pitänyt kirjoittaa moneen otteeseen lapsen kielen kehittymisestä. Se on niin kiinnostavaa! Kiinnostavaa sekä yksityisesti että ammatillisesti.

Olen aloittanutkin sen postauksen kirjoittamista, mutta en ole ehtinyt sitä tehdä. En vielä hautaa ajatusta, mutta totean tässä vaiheessa sen, että kieli on kehittynyt käsittämättömän huimaa vauhtia.

Tänään hän kertoi minulle bussimatkalla esimerkiksi nämä asiat:
"Aurinko laskee alas. On menny jo. Hämärää. Pimeää. Valo päällä. Yö."
"Naakat lentää yhdessä. Lentää taivaalla. Sininen taivas."
"Junaa ei tankata. Sähkö tulee ylhäältä. Sähköjohto ylhäällä."
"Isi-ukkeli on jo kotona. Isi bussilla kotiin. Isi odottaa. Kissat odottaa."

Hän siis puhuu jo suomea. Voi kun itsekin oppisi kieliä tuota tahtia!