Siirry pääsisältöön

Ihana, kamala kotiinpaluu

Kotona oleminen on ihanaa ja kamalaa.

Täällä olemme vapaita liikkumaan ja kulkemaan. Täällä tiedämme, miten toimia ja osaamme olla. Täällä ovat ystävät ja sukulaiset. Oma sänky ja tyyny. Ihana sää.

Täällä täytyy tehdä isoja päätöksiä. Täällä täytyy järjestää, siivota, omaksua, asettua. Täällä on pelkoja ja itkua. Täällä kiristyy hermot. Täällä on vaaranpaikkoja, joita on pakko tilkitä vauhdilla.

Täällä on paljon naurua ja uutta ihmeteltävää. Täällä tuttu saattaa kävellä milloin vain vastaan. Täällä on innokkaita naapureita. Täällä on auto, jolla kulkea.

Täällä ei ole Afrikan kaunista yötaivasta. Täällä ei ole ihania naapureita samassa tilanteessa. Täällä ei voi lähteä safarille. Täällä ei ole siivouspalvelua kahteen kertaan viikossa. Täällä ei ole matkatoimistoa, jonne viesteillä, jos haluaa tehdä jotain. Täällä ei ole adoptiojärjestön työntekijää, jota pyytää käymään, kun pienikin asia askarruttaa.

Täällä ei tarvitse jonottaa virastossa tuntikaupalla. Täällä ei tarvitse elää muurien ja sähkölankojen suojassa. Täällä ei tarvitse ehtiä kotiin ennen puolta kuutta, ettei jää pimeyden vangiksi.

Täällä asettuu elämään ihana uusi perhe, jonka jokaiseen päivään mahtuu uskomattoman paljon naurua ja hellyyttä. Täällä rakastetaan.

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Ihana kuulla teistä! Luulenpa että elämä kotosalla vain paranee kun tutustutte ja rutiinit löytyvät.

Villis/ avojaloinsite.wordpress.com
Anonyymi sanoi…
Kuinka jännittäviä ja uusia tilanteita tutussa ympäristössä. Ihanaa tutustumisen aikaa teille! Toivottavasti saamme taas pian kuulla teistä.


<3

Https://adoptiomatka.wordpress.com



Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viikko kokonaisena perheenä

Viikko sitten tähän aikaan lapseni nukkui pitkän ja raskaan päivän jälkeen rintani päällä. Siinä hän nukkui koko ensimmäisen yön.

Nyt hän nukkuu ja tuhisee vieressäni ja näyttää uskomattoman suloiselta.

Äitiys on uskomattoman ihanaa ja uskomattoman intensiivistä. Opimme joka päivä lisää tuosta pienestä ihmisestä ja hän oppii joka päivä aivan älyttömän paljon uutta. Jo nyt hän osaa suomalaisen nimensä ja tosi monta suomalaista sanaa. Välillä hän kuiskailee sylissä "isi" tai "äiti" ja välillä hän huutaa isiä tai äitiä katsomaan tai ilmoittamaan olinpaikkansa.

Me olemme vanhempia suomeksi ja englanniksi. Välillä sanat ovat ihan sekaisin, mutta lapsi kyllä ymmärtää meitä yllättävän hyvin. Me emme koko ajan ymmärrä hänen sanojaan, mutta tarkoituksen kyllä. Lapsi osaa itse jo paljon asioita ja opettaa meitäkin vaikkapa vaipanvaihdossa.

Kaikki on mennyt paljon paremmin ja helpommin kuin etukäteen odotin. Olin valmistautunut paljon rankempaan alkuun. Me nauramme paljon ja …

Emme me lukkiutuneetkaan kotiin

Adoptioon valmistautuessamme kävimme kursseilla ja neuvonnassa. Niistä jäi monia asioita mieleen. Yksi niistä asioista on se, että kiintymyssuhteen kehittymisen vuoksi olisi hyvä rauhoittaa aluksi elämä oman perheen keskeiseksi. Lapsen on hyvä oppia ensin tuntemaan omat vanhemmat ja vasta sitten alkaa tutustua muuhun maailmaan.
Me emme ole totelleet.
Jo hakumatkalla kyläilimme tuttavaperheessä ja kotiin päästyämme olemme tavanneet monia ihmisiä. Tietysti monet haluavat nähdä meidät. Ja me haluamme nähdä ystäviämme ja perhettämme! Tietenkin haluamme. Meillä oli heitä aivan älytön ikävä silloin, kun vietimme melkein neljä viikkoa hotellin muurien sisäpuolella tutustumassa toisiimme.
Meidän elämämme on sellaista. Me tapaamme ihmisiä, koska ihmiset ovat meille tärkeitä. Vietämme me tietysti paljon aikaa keskenämmekin. Halaamme, sylittelemme ja leikimme. Kerromme, että rakastamme. Meidän ihana perheemme!

Olen yksinäinen

Kirjoitan nyt tekstin, jonka kirjoittamista olen suunnitellut jo useamman vuoden. Asia painaa minua jatkuvasti eikä se tunnu katoavan, vaikka olen yrittänyt ja toivonut pitkään. Tästä tulee vuodatus, joka sisältää aikamoisen määrän itsesääliä. Jostain syystä juuri tämän kirjoittaminen pelottaa minua. On vaikeaa olla avoin muustakin kuin lapsettomuuteen liittyvästä.
Olen yksinäinen. 
Yksinäisyys istahti minuun jo lapsuudessa. Olen kotoisin hyvin pieneltä paikkakunnalta ja kävin ala-asteeni 16 oppilaan koulussa. Minulla oli kaksi luokkakaveria. Meidän perheemme muutti kylään ulkopuolelta. Tiesin aina olevani vääränlainen. En kenenkään sukulainen, väärästä perheestä.
Opiskeluaikoina minulla oli useampikin todella läheinen ystävä. Jokaisen kanssa olin hyvin läheinen. Se oli paita ja peppu -ystävyyttä aina siihen saakka, kunnes ystävä hylkäsi minut paremman tieltä. Lopulta muutuin todella varovaiseksi. En uskalla kiintyä liikaa, koska en halua tulla enää hylätyksi.
Minulla on ja on ollut lähei…