Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 12. kesäkuuta 2018

Emme me lukkiutuneetkaan kotiin

Adoptioon valmistautuessamme kävimme kursseilla ja neuvonnassa. Niistä jäi monia asioita mieleen. Yksi niistä asioista on se, että kiintymyssuhteen kehittymisen vuoksi olisi hyvä rauhoittaa aluksi elämä oman perheen keskeiseksi. Lapsen on hyvä oppia ensin tuntemaan omat vanhemmat ja vasta sitten alkaa tutustua muuhun maailmaan.

Me emme ole totelleet.

Jo hakumatkalla kyläilimme tuttavaperheessä ja kotiin päästyämme olemme tavanneet monia ihmisiä. Tietysti monet haluavat nähdä meidät. Ja me haluamme nähdä ystäviämme ja perhettämme! Tietenkin haluamme. Meillä oli heitä aivan älytön ikävä silloin, kun vietimme melkein neljä viikkoa hotellin muurien sisäpuolella tutustumassa toisiimme.

Meidän elämämme on sellaista. Me tapaamme ihmisiä, koska ihmiset ovat meille tärkeitä. Vietämme me tietysti paljon aikaa keskenämmekin. Halaamme, sylittelemme ja leikimme. Kerromme, että rakastamme. Meidän ihana perheemme!

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olette onnellisessa asemassa, jos lapsenne kestää heti sen aktiivisen elämän, jota olette tottuneet elämään. Kaikille se ei ole valintakysymys siitä totteleeko valmennuksessa saatuja neuvoja vai ei, vaan on valittava perheen hyvinvointi: nukkuminen, syöminen ja muut perustarpeet. Lapset ovat erilaisia ja reagoivat eri tavoin. Meidän oli pakko rauhoittaa menoa oleellisesti, koska lapsen stressikynnys oli niin matala, että alkuaikoina jo yksi kodin ulkopuolinen tapahtuma päivän aikana saattoi viedä yöunet seuraavalta viikolta. Hänellä kesti myös pitkään oppia se, että hänen ei tarvitse hauskuuttaa kaikkia ympärillä olevia ihmisiä saadakseen huomiota. Ajan kanssa on helpottanut, mutta edelleen on pidettävä huolta siitä, ettei peräkkäisinä päivinä ole menoa tai muuten valvotaan. Nyt kun lapsi osaa puhua, hän toistuvasti pyytää, ettei esim. vapaapäivänä mentäisi yhtään minnekään.

Illusia kirjoitti...

Siinähän se pointti onkin, ettei ole olemassa yhtään mitään kaikille varmasti sopivaa neuvoa. Sen vuoksi neuvonnassakaan ei pitäisi olla niin ehdotonta. Lapset, perheet ja tilanteet ovat erilaisia. Tuntuu hassulta ajatella, että neuvonnassa aika ehdottominakin esitettyjä asioita pitäisi kuunnella, jos ne eivät tunnu olevan itselle oleellisia.

Illusia kirjoitti...

Ai niin, sanonpa nyt vielä senkin, että meidän kokemuksemme neuvonnasta oli aika kehno. Etenkin jälkikäteen ajateltuna. Varmasti moni muu on saanut parempaa ja positiivisempaakin neuvontaa.

Anonyymi kirjoitti...

Meillä oli aika lailla sama tilanne ensimmäisen kommentoijan kanssa - ja edelleen osittain. Ihan oman jaksamisen ja unen vuoksi oli rauhoitettava elämää enemmän, kuin osasimme etukäteen odottaakaan. Toisaalta on hyvä varautua tähän mahdollisuuteen, koska meidän ainakin oli laitettava kovasti voimia myös tapaamisista ja menoista kieltäytymiseen ja meille sopivien rytmien opetteluun. Mutta jos jotain, sen olen huomannut, että (adoptio)perheet ovat erilaisia ja toisaalta kaikissa perheissä on erilaisia vaiheita.

Anonyymi kirjoitti...

Meillä lapsi oli erittäin sopeutuvainen kaikkiin tilanteisiin, mutta itselleni oli tärkeää luoda lapselle rutiinit kotiin ja elää pitkään niiden mukaan. Lapsi nautti kovasti kun oppi ennakoimaan tulevat tapahtumat. Jokainen tekee niinkuin omalle perheelle on parasta. Neuvonnan tarkoitus ei varmaan ole olla määräämisenä vaan valmennusta yleisiin lapsen käytösoireisiin. Vaikka oma lapseni ei kärsinyt pahoista kiintymyssuhdeonelmista olen kuitenkin todennut lähipiiriä seuraamalla että ne ovat enemmän sääntö kuin poikkeus.
Paljon onnea kotiinpaluusta. Ihania hetkiä perheellenne.

rinko80 kirjoitti...

Meidän perheessä parhain neuvo oli että perheytykää ensin. En halua kritisoida ja kaikki on yksilöllisiä mut enemmistön melkein kannattaa noudattaa tätä. Ja tosiaan sain myös neuvoja jolla jobkouluikäsiä lapsia ja sanovat et ainoa mitä muuttaisivat ois et ois pitäny tiukenpi olla alussa. Reaktiot voivat tulla jälkijunassa :)

Ihanaa että teillä kaikki menny hyvin!