Siirry pääsisältöön

Kirjoittamisen esteitä

Vaikka blogin kirjoittamista konkreettisesti estää aika- ja ajattelupula, on minulla kirjoittamiselle muitakin esteitä. Vanhemmuus on jatkuvaa epävarmuutta ja itsensä kyseenalaistamista enkä tunne oloani kovinkaan vahvaksi. En ole supervarma vanhemmuuteen liittyvistä päätöksistä tai tunteista. Ne voivat muuttua sekunneissa. Muiden mielipiteet saavat aina kyseenalaistamaan omia ja miettimään, olenko tehnyt oikein ja väärin.

Rehellisesti Emme me lukkiutuneetkaan kotiin -postaukseen saamani vastaukset saivat minut varovaiseksi. Ei siksi, että kukaan olisi kirjoittanut mitään ikävää tai mitään sellaista, mitä ei saisi kirjoittaa. Ei myöskään siksi, ettenkö edelleen olisi sitä mieltä, että olemme toimineet juuri niin kuin meidän perheellemme ja lapsellemme on parhaaksi. 

Tulin varovaiseksi, koska oikeastaan vähän pelkään muiden mielipiteitä. Ei minulla ole mitään viisastenkiveä vanhemmuuteen. Entä jos teen väärin? Mitä muut minusta ja vanhemmuudestani ajattelevat? Mitä jos mokaan tämän kokonaan? Mitä jos en olekaan hyvä äiti tälle ihanalle lapselle?

Uusi tilanne ja perheenjäsen pistävät miettimään ja paljon. Taidan kuitenkin olla liian hauras kirjoittamaan kaikista ajatuksistani.

Kommentit

Iita sanoi…
Voi, samaistun niin. Itse asiassa aavistelinkin, että hiljaisuutesi johtui osin saamistasi kommenteista, vaikka tosiaan niissä ei mitään erityistä ollutkaan. Mutta juuri niin minäkin olisin reagoinut ja reagoin, kun joku, vaikkakin hyvää tarkoittaen, kertoo mielipiteensä ratkaisuistani tai ajatuksistani vanhemmuudesta. Vaikka olen ollut äiti jo kolme vuotta, vanhemmuuteni on edelleen kovin herkkä kohta, josta tunnen helposti epävarmuutta ja säikähdän pienintäkin ristiriitaista kommenttia. Usein huomaan kuvittelevani, että muilla kaikki on niin paremmin hanskassa. Toivon sinulle hurjasti luottamusta omaan äitiyteesi! Jokainen perhe on aivan omanlaisensa, eikä absoluuttista totuutta ole, vaan kukin toimii kuten parhaaksi kussakin tilanteessa näkee, tai mihin sillä hetkellä kykenee. <3 On ihanaa näin vuosia tarinaasi seuranneena päästä kuulemaan, minkälaisena kauan haaveiltu perhe-elämä teille näyttäytyy!
Illusia sanoi…
Kiitos kommentistasi! Juuri näin se on. Epävarmuus todella joskus lamauttaa kokonaan. Tiedän, että se on harmi ja että todennäköisesti suurin osa ihmisistä kokee asian juuri niin.
Toisenlainen tie sanoi…
Hei! Olen lukenut kauan blogiasi. Tämä on aivan ihana. Usein odotan, että julkaiset uusia postauksia. Toivon, että et jätä kirjoittamista muiden mielipiteiden takia. Jokaisella on omat kokemukset ja näkemykset.Olisi ihanaa jos jaksaisit kirjoittaa arjesta lapsen kanssa. Itse olen nyt adoptioneuvonnassa. On mukava lukea toisten kokemuksia adoptiolapsiin liittyen.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viikko kokonaisena perheenä

Viikko sitten tähän aikaan lapseni nukkui pitkän ja raskaan päivän jälkeen rintani päällä. Siinä hän nukkui koko ensimmäisen yön.

Nyt hän nukkuu ja tuhisee vieressäni ja näyttää uskomattoman suloiselta.

Äitiys on uskomattoman ihanaa ja uskomattoman intensiivistä. Opimme joka päivä lisää tuosta pienestä ihmisestä ja hän oppii joka päivä aivan älyttömän paljon uutta. Jo nyt hän osaa suomalaisen nimensä ja tosi monta suomalaista sanaa. Välillä hän kuiskailee sylissä "isi" tai "äiti" ja välillä hän huutaa isiä tai äitiä katsomaan tai ilmoittamaan olinpaikkansa.

Me olemme vanhempia suomeksi ja englanniksi. Välillä sanat ovat ihan sekaisin, mutta lapsi kyllä ymmärtää meitä yllättävän hyvin. Me emme koko ajan ymmärrä hänen sanojaan, mutta tarkoituksen kyllä. Lapsi osaa itse jo paljon asioita ja opettaa meitäkin vaikkapa vaipanvaihdossa.

Kaikki on mennyt paljon paremmin ja helpommin kuin etukäteen odotin. Olin valmistautunut paljon rankempaan alkuun. Me nauramme paljon ja …

Emme me lukkiutuneetkaan kotiin

Adoptioon valmistautuessamme kävimme kursseilla ja neuvonnassa. Niistä jäi monia asioita mieleen. Yksi niistä asioista on se, että kiintymyssuhteen kehittymisen vuoksi olisi hyvä rauhoittaa aluksi elämä oman perheen keskeiseksi. Lapsen on hyvä oppia ensin tuntemaan omat vanhemmat ja vasta sitten alkaa tutustua muuhun maailmaan.
Me emme ole totelleet.
Jo hakumatkalla kyläilimme tuttavaperheessä ja kotiin päästyämme olemme tavanneet monia ihmisiä. Tietysti monet haluavat nähdä meidät. Ja me haluamme nähdä ystäviämme ja perhettämme! Tietenkin haluamme. Meillä oli heitä aivan älytön ikävä silloin, kun vietimme melkein neljä viikkoa hotellin muurien sisäpuolella tutustumassa toisiimme.
Meidän elämämme on sellaista. Me tapaamme ihmisiä, koska ihmiset ovat meille tärkeitä. Vietämme me tietysti paljon aikaa keskenämmekin. Halaamme, sylittelemme ja leikimme. Kerromme, että rakastamme. Meidän ihana perheemme!

Olen yksinäinen

Kirjoitan nyt tekstin, jonka kirjoittamista olen suunnitellut jo useamman vuoden. Asia painaa minua jatkuvasti eikä se tunnu katoavan, vaikka olen yrittänyt ja toivonut pitkään. Tästä tulee vuodatus, joka sisältää aikamoisen määrän itsesääliä. Jostain syystä juuri tämän kirjoittaminen pelottaa minua. On vaikeaa olla avoin muustakin kuin lapsettomuuteen liittyvästä.
Olen yksinäinen. 
Yksinäisyys istahti minuun jo lapsuudessa. Olen kotoisin hyvin pieneltä paikkakunnalta ja kävin ala-asteeni 16 oppilaan koulussa. Minulla oli kaksi luokkakaveria. Meidän perheemme muutti kylään ulkopuolelta. Tiesin aina olevani vääränlainen. En kenenkään sukulainen, väärästä perheestä.
Opiskeluaikoina minulla oli useampikin todella läheinen ystävä. Jokaisen kanssa olin hyvin läheinen. Se oli paita ja peppu -ystävyyttä aina siihen saakka, kunnes ystävä hylkäsi minut paremman tieltä. Lopulta muutuin todella varovaiseksi. En uskalla kiintyä liikaa, koska en halua tulla enää hylätyksi.
Minulla on ja on ollut lähei…