Siirry pääsisältöön

Kirjoittamisen esteitä

Vaikka blogin kirjoittamista konkreettisesti estää aika- ja ajattelupula, on minulla kirjoittamiselle muitakin esteitä. Vanhemmuus on jatkuvaa epävarmuutta ja itsensä kyseenalaistamista enkä tunne oloani kovinkaan vahvaksi. En ole supervarma vanhemmuuteen liittyvistä päätöksistä tai tunteista. Ne voivat muuttua sekunneissa. Muiden mielipiteet saavat aina kyseenalaistamaan omia ja miettimään, olenko tehnyt oikein ja väärin.

Rehellisesti Emme me lukkiutuneetkaan kotiin -postaukseen saamani vastaukset saivat minut varovaiseksi. Ei siksi, että kukaan olisi kirjoittanut mitään ikävää tai mitään sellaista, mitä ei saisi kirjoittaa. Ei myöskään siksi, ettenkö edelleen olisi sitä mieltä, että olemme toimineet juuri niin kuin meidän perheellemme ja lapsellemme on parhaaksi. 

Tulin varovaiseksi, koska oikeastaan vähän pelkään muiden mielipiteitä. Ei minulla ole mitään viisastenkiveä vanhemmuuteen. Entä jos teen väärin? Mitä muut minusta ja vanhemmuudestani ajattelevat? Mitä jos mokaan tämän kokonaan? Mitä jos en olekaan hyvä äiti tälle ihanalle lapselle?

Uusi tilanne ja perheenjäsen pistävät miettimään ja paljon. Taidan kuitenkin olla liian hauras kirjoittamaan kaikista ajatuksistani.

Kommentit

Iita sanoi…
Voi, samaistun niin. Itse asiassa aavistelinkin, että hiljaisuutesi johtui osin saamistasi kommenteista, vaikka tosiaan niissä ei mitään erityistä ollutkaan. Mutta juuri niin minäkin olisin reagoinut ja reagoin, kun joku, vaikkakin hyvää tarkoittaen, kertoo mielipiteensä ratkaisuistani tai ajatuksistani vanhemmuudesta. Vaikka olen ollut äiti jo kolme vuotta, vanhemmuuteni on edelleen kovin herkkä kohta, josta tunnen helposti epävarmuutta ja säikähdän pienintäkin ristiriitaista kommenttia. Usein huomaan kuvittelevani, että muilla kaikki on niin paremmin hanskassa. Toivon sinulle hurjasti luottamusta omaan äitiyteesi! Jokainen perhe on aivan omanlaisensa, eikä absoluuttista totuutta ole, vaan kukin toimii kuten parhaaksi kussakin tilanteessa näkee, tai mihin sillä hetkellä kykenee. <3 On ihanaa näin vuosia tarinaasi seuranneena päästä kuulemaan, minkälaisena kauan haaveiltu perhe-elämä teille näyttäytyy!
Illusia sanoi…
Kiitos kommentistasi! Juuri näin se on. Epävarmuus todella joskus lamauttaa kokonaan. Tiedän, että se on harmi ja että todennäköisesti suurin osa ihmisistä kokee asian juuri niin.
Toisenlainen tie sanoi…
Hei! Olen lukenut kauan blogiasi. Tämä on aivan ihana. Usein odotan, että julkaiset uusia postauksia. Toivon, että et jätä kirjoittamista muiden mielipiteiden takia. Jokaisella on omat kokemukset ja näkemykset.Olisi ihanaa jos jaksaisit kirjoittaa arjesta lapsen kanssa. Itse olen nyt adoptioneuvonnassa. On mukava lukea toisten kokemuksia adoptiolapsiin liittyen.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Olen yksinäinen

Kirjoitan nyt tekstin, jonka kirjoittamista olen suunnitellut jo useamman vuoden. Asia painaa minua jatkuvasti eikä se tunnu katoavan, vaikka olen yrittänyt ja toivonut pitkään. Tästä tulee vuodatus, joka sisältää aikamoisen määrän itsesääliä. Jostain syystä juuri tämän kirjoittaminen pelottaa minua. On vaikeaa olla avoin muustakin kuin lapsettomuuteen liittyvästä.
Olen yksinäinen. 
Yksinäisyys istahti minuun jo lapsuudessa. Olen kotoisin hyvin pieneltä paikkakunnalta ja kävin ala-asteeni 16 oppilaan koulussa. Minulla oli kaksi luokkakaveria. Meidän perheemme muutti kylään ulkopuolelta. Tiesin aina olevani vääränlainen. En kenenkään sukulainen, väärästä perheestä.
Opiskeluaikoina minulla oli useampikin todella läheinen ystävä. Jokaisen kanssa olin hyvin läheinen. Se oli paita ja peppu -ystävyyttä aina siihen saakka, kunnes ystävä hylkäsi minut paremman tieltä. Lopulta muutuin todella varovaiseksi. En uskalla kiintyä liikaa, koska en halua tulla enää hylätyksi.
Minulla on ja on ollut lähei…

Miten se on jo nyt noin iso?

Jo nyt alan huomata, kuinka nopeasti lapsi kasvaa. Hän käy läpi vaiheita ja jokaisen vaiheen jälkeen hän tuntuu isommalta. Hän oppii koko ajan niin paljon. Hän puhuu koko ajan enemmän ja on sylissä vähemmän.

Hän ei enää tarvitse vaippaa eikä kantoreppua kannata ottaa mukaan. Aina ei tarvita kärryjäkään. Hän juoksee tai pyöräilee.

Hän kasvaa myös fyysisesti. Kädet ja jalat venyvät. Taapero alkaa muuttua leikki-ikäiseksi.

Jo nyt toivon ensimmäistä kertaa, ettei hän kasvaisi ihan niin nopeasti. Minun iso pieni lapseni.

"Naakat lentää yhdessä"

Minun on pitänyt kirjoittaa moneen otteeseen lapsen kielen kehittymisestä. Se on niin kiinnostavaa! Kiinnostavaa sekä yksityisesti että ammatillisesti.

Olen aloittanutkin sen postauksen kirjoittamista, mutta en ole ehtinyt sitä tehdä. En vielä hautaa ajatusta, mutta totean tässä vaiheessa sen, että kieli on kehittynyt käsittämättömän huimaa vauhtia.

Tänään hän kertoi minulle bussimatkalla esimerkiksi nämä asiat:
"Aurinko laskee alas. On menny jo. Hämärää. Pimeää. Valo päällä. Yö."
"Naakat lentää yhdessä. Lentää taivaalla. Sininen taivas."
"Junaa ei tankata. Sähkö tulee ylhäältä. Sähköjohto ylhäällä."
"Isi-ukkeli on jo kotona. Isi bussilla kotiin. Isi odottaa. Kissat odottaa."

Hän siis puhuu jo suomea. Voi kun itsekin oppisi kieliä tuota tahtia!