Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 31. joulukuuta 2018

Vuosi 2018

En saa aikaiseksi uutta tekstiä. Kopioin sen vuoksi tänne sosiaalisen median postaukseni. Se kertoo paljon sellaista, joka kuuluu blogiinikin.

2018 on ollut tunteikas vuosi. Se on ollut elämäni onnellisin vuosi, mutta samaan aikaan se on ollut yksi elämäni rankimmista vuosista.
Menneen vuoden olemus konkretisoituu tänä iltana. Uudenvuodenaatto on muuttunut totaalisesti. Kahdentoista vuoden ajan vietimme uuttavuotta verhot tiiviisti suljettuina ja musiikki täysillä. Kainalossa oli läähättävä, kuolaava ja tärisevä koira, jolle uusivuosi oli aina vuoden kamalin päivä. Kahdentoista vuoden ajan menimme uutenavuonna nukkumaan ennen puoltayötä, jotta koira voisi rauhoittua väliimme ennen suurinta pauketta. Kahtenatoista vuonna heräsin viideltä käyttämään ulkona koiraa, joka ei ollut päässyt puoleen vuorokauteen ulos.
Tänään Amelien ei tarvitse pelätä ja minulla on sitä niin suuri ikävä, että melkein murenen tähän.
Elämä on toisenlainen ja sen toisenlaisuuden vuoksi en ole ehtinyt kunnolla suremaan rakkaan perheenjäsenen menettämistä. Se toisenlaisuus on niin onnellista, niin tiivistä ja niin vaikeaa, että se peittää allensa muun. On liikaa suuria tunteita. Liian paljon ajatustyötä.
Ihan pian ikävälle antamani hetki loppuu. Ihan pian saunojat tulevat yläkertaan ja täyttävät kaiken. Niin tänä vuonna on käynyt.


Amelie noin vuoden ikäisenä

Ei kommentteja: