Siirry pääsisältöön

Lapsen saaminen on lapsettomuuskriisin veroinen onni.

Istuin tänään leikkihuoneen lattialla lapsi sylissäni. Luimme siinä putkeen viisi kirjaa ja samalla nuuhkuttelin ja pusuttelin hänen ihania poskiaan.

Ajattelin siinä istuessani, kuinka älyttömän onnellinen olen juuri nyt. Olen saanut viettää jo lähes vuoden tämän lapsen kanssa. Olen saanut olla onnellinen jo lähes vuoden. Se on uskomatonta!

Se onnellisuus, jonka lapsi tuo, on kummallista onnellisuutta. Se on ylitsevuotavaa ja käsittämätöntä, kun sitä pysähtyy miettimään. Se on vähän pelottavaakin, koska se punoutuu aina yhteen huolen kanssa. Se on myös sellaista onnea, joka ei vähene sillä, että lapsen kanssa on myös rankkaa. (Ja se rankkuushan on pakko mainita aina. Vähintään sivulauseessa, ettei kukaan vain tulisi sanomaan, että helppoahan se teillä on ja että ei se kuule pelkkää auvoa ole ja niin edelleen.)

Olen ylpeä itsestäni siinä, että olen osannut nauttia lapsen kanssa olemisesta niin paljon. Olen uskaltanut, kehdannut ja halunnut olla rehellisesti juuri niin onnellinen kuin olen.

Olen onnekas ja olin oikeassa surressani lapsettomuutta. Tämä on juuri niin iso onni, että sen puuttumisesta täytyi tulla kriisi.

Kommentit

Villis sanoi…
Sanotpa hyvin! Tuota onnea odottaessa.
Anonyymi sanoi…
Hyvin sanottu
Toisenlainen tie sanoi…
Ihana teksti! Tää luo uskoa, että joskus itsekkin saan kokea tuota onnea.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Olen yksinäinen

Kirjoitan nyt tekstin, jonka kirjoittamista olen suunnitellut jo useamman vuoden. Asia painaa minua jatkuvasti eikä se tunnu katoavan, vaikka olen yrittänyt ja toivonut pitkään. Tästä tulee vuodatus, joka sisältää aikamoisen määrän itsesääliä. Jostain syystä juuri tämän kirjoittaminen pelottaa minua. On vaikeaa olla avoin muustakin kuin lapsettomuuteen liittyvästä.
Olen yksinäinen. 
Yksinäisyys istahti minuun jo lapsuudessa. Olen kotoisin hyvin pieneltä paikkakunnalta ja kävin ala-asteeni 16 oppilaan koulussa. Minulla oli kaksi luokkakaveria. Meidän perheemme muutti kylään ulkopuolelta. Tiesin aina olevani vääränlainen. En kenenkään sukulainen, väärästä perheestä.
Opiskeluaikoina minulla oli useampikin todella läheinen ystävä. Jokaisen kanssa olin hyvin läheinen. Se oli paita ja peppu -ystävyyttä aina siihen saakka, kunnes ystävä hylkäsi minut paremman tieltä. Lopulta muutuin todella varovaiseksi. En uskalla kiintyä liikaa, koska en halua tulla enää hylätyksi.
Minulla on ja on ollut lähei…

"Naakat lentää yhdessä"

Minun on pitänyt kirjoittaa moneen otteeseen lapsen kielen kehittymisestä. Se on niin kiinnostavaa! Kiinnostavaa sekä yksityisesti että ammatillisesti.

Olen aloittanutkin sen postauksen kirjoittamista, mutta en ole ehtinyt sitä tehdä. En vielä hautaa ajatusta, mutta totean tässä vaiheessa sen, että kieli on kehittynyt käsittämättömän huimaa vauhtia.

Tänään hän kertoi minulle bussimatkalla esimerkiksi nämä asiat:
"Aurinko laskee alas. On menny jo. Hämärää. Pimeää. Valo päällä. Yö."
"Naakat lentää yhdessä. Lentää taivaalla. Sininen taivas."
"Junaa ei tankata. Sähkö tulee ylhäältä. Sähköjohto ylhäällä."
"Isi-ukkeli on jo kotona. Isi bussilla kotiin. Isi odottaa. Kissat odottaa."

Hän siis puhuu jo suomea. Voi kun itsekin oppisi kieliä tuota tahtia!

Vertaiset vertaansa vailla

Olen todella tyytyväinen siihen, että asuinpaikaksemme on valikoitunut yksi Suomen suurimmista kaupungeista. Täältä löytyy nimittäin kaikkea, mitä tarvitsen. Myös paljon muita adoptioperheitä.
Tapaamme muita adoptioperheitä virallisissa tapaamisissa kaksi kertaa kuukaudessa. On isompi adoptiokerho, joka kokoontuu viikonloppuna ja pienempi, joka kokoontuu arkisena aamupäivänä.
Eniten kadun odotuksessani sitä, että en ikinä etsiytynyt näihin kerhoihin. Odottaminen tuntui niin epävarmalta ja tuskastuttavalta, että pelkäsin tavata perheitä. Pelkäsin, että ikävä kasvaisi liian kovaksi ja että lasten ja vanhempien näkeminen riipaisisi yhtä syvältä kuin kriisin pahimpana aikana. 
Olisi kannattanut päästä pelosta yli. Olisin nähnyt, kuinka tavallista ja luonnollista elämä adoptiolapsen kanssa on. Kuinka tuoreetkin perheet voivat poistua kotoaan ja osallistua kerhoon. Kuinka erityistarpeet, kiintymyssuhteet ja muut ongelmat eivät olekaan olemista määrittävä tekijä. Kuinka iloista ja riehakasta…